Aller au contenu principal

Rautatientorin metroasema


Rautatientorin metroasema


Rautatientorin metroasema (ruots. Järnvägstorgets metrostation) on yksi Helsingin metron vilkkaimmista asemista. Se sijaitsee Kluuvin kaupunginosassa Asema-aukion ja Kaivokadun alapuolella, ja sieltä on yhteys Asematunneliin, Helsingin päärautatieasemalle, Kaivopihalle, Sokos-tavarataloon sekä Mannerheimintien alitse Forumiin. Asema on Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston lisäksi ainoa, jonka nimi kuulutetaan suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi (Central railway station).

Asema avattiin 1. heinäkuuta 1982, ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Björkstam-Heino-Kostiainen. Asema sijaitsee 487 metrin etäisyydellä Kampin metroasemasta ja 597 metrin päässä Helsingin yliopiston metroasemasta. Se on noin 27 metriä maanpinnan ja noin 22 metriä merenpinnan alapuolella.

Vuoteen 2022 saakka Rautatientori tunnettiin Helsingin vikkaimpana metroasemana, kunnes Kamppi ohitti sen: asemalla käy arkisin keskimäärin 43 500 matkustajaa päivässä, Kampissa 45 100. Vielä vuonna 2019, ennen koronaviruspandemiaa, Rautatientorilla kävi päivisin 78 200 matkustajaa ja Kampissa 53 100.

Asemalla on ollut vuodesta 1985 lähtien Jouko Christianssonin maalaus Metrolinjat. Aseman nimi alkuperäisissä linjakartoissa oli Kaivokatu / Brunnsgatan.

Arkkitehtuuri

Metrolaiturin keskivaiheilta johtaa yksi liukuporraskuilu ylös lippuhalliin. Liukuportaita kuilussa on neljä, joista alhaalta katsottuna kolme vasemmaisinta johtaa normaalisti ylös, ja oikeanpuoleisin alas. Liukuporraskuilun edessä on kulunvalvontakoppi tummennettujen lasien takana. Hissit laituritasolta lippuhalliin eli Kompassitasolle ovat liukuporraskuilun takana olevalla poikittaiskäytävällä.

Asemalla on Helsingin metrolle tyypillinen saarilaituri, jonka molemmin puolin sijaitsevilla raiteilla liikennöi oikeanpuoleista liikennettä.

Kompassitasolta ylöspäin asematunneliin ja maan pinnalle vie kaksi hissiä, toinen Elielinaukiolle ja toinen Kaivopihalle. Kaivopihan hissin erikoisuus on, että se kulkee vinosti ylös ja alaspäin. Tällaiset vinohissit ovat harvinaisia maailmankin mittakaavassa. Samanlaisia vinohissejä on myös Sörnäisten, Hakaniemen, Helsingin yliopiston, Lauttasaaren, Koivusaaren ja Aalto-yliopiston metroasemilla.

Historia

Vesivahingot

Asemalla tapahtui 8. marraskuuta 2009 vakava vesivahinko, jonka seurauksena asema jouduttiin sulkemaan yli kolmeksi kuukaudeksi. Asemalle vuoti tuhansia kuutioita vettä, ja vuoto aiheutti miljoonien eurojen suuruiset vahingot. Muun muassa metroaseman hissit ja liukuportaat kärsivät suuria vahinkoja. Vesi pääsi vuotamaan putkesta irronneen kulmapalan takia. Itäkeskuksesta päin tulleet junat kääntyivät tapahtumapäivänä jo Sörnäisissä. Myöhemmin metroliikennettä jatkettiin lännessä Hakaniemeen ja Kaisaniemeen asti. Asematunneli suljettiin, mutta rautatieaseman maanpäällinen osa oli koko ajan käytössä. Laitureilla ollut vesi saatiin poistettua seuraavaan päivään mennessä, mutta asema ja ns. Kompassitaso pysyivät suljettuina. Metroliikenne Rautatientorin aseman ohitse Kamppiin ja Ruoholahteen käynnistyi uudelleen 11. marraskuuta. Rautatientorilla metrot alkoivat pysähtyä jälleen 15. helmikuuta 2010 alkaen.

Rautatientorin metroasema suljettiin 23. elokuuta 2019 rankkasateiden aiheuttaman vesivahingon vuoksi. Myös Kampin metroasema oli suljettuna, mutta se avattiin liikenteelle loppuillasta.

Vuoden 2024 peruskorjaus

Aseman laituritasolle ja liukuporraskuiluun tehdään kesällä 2024 laajamittainen peruskorjaus, joka parantaa paloturvallisuutta. Se aiheuttaa 3. kesäkuuta alkaen elokuun loppuun asti kestävän liikennekatkoksen, jonka aikana metrojunat eivät kulje lainkaan Rautatientorin läpi, vaan pysähtyvät itäpäässä Helsingin yliopiston asemalle, ja länsipäässä Kamppiin. Näiden asemien välillä matkustajia palvelee lisäraitiolinja 9B. Asema joudutaan remontin ajaksi sulkemaan kokonaan, sillä lukuisten rakennustelineiden keskellä matkustajien liikkuminen ei olisi turvallista, ja työntekijöiden turvallisuuden tähden junat eivät voisi kulkea raiteilla.

Remontissa puretaan kokonaan laituritason alakatto, uusitaan valaistus, rakennetaan sprinklerijärjestelmille uusi vesijohto, asennetaan laiturin reunan yläpuolelle otsaseinä, rakennetaan lasiovet liukuportaiden alapäähän sekä tehdään uudet savuovet tunneleihin.

Kuvia

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rautatientorin metroasema Wikimedia Commonsissa
Giuseppe Zanotti Luxury Sneakers

Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Rautatientorin metroasema by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



INVESTIGATION

Quelques articles à proximité