Aller au contenu principal

Matti Heleniuksen puisto


Matti Heleniuksen puisto


Matti Heleniuksen puisto (ruots. Matti Helenius park) sijaitsee Kallion kaupunginosassa Helsingissä. Se on rakennettu koilliseen nousevalle rinteelle Kallion kirjaston taakse. Puisto rajoittuu lännessä Fleminginkatuun, pohjoisessa Agricolankatuun, idässä Porthanin­katuun ja etelässä kirjastoon. Puisto sai nykyisen nimensä vuonna 1963 ja sen pinta-ala on 0,4 hehtaaria. Karhupuisto sijaitsee Matti Heleniuksen puiston länsipuolella, Alli Tryggin puisto puolestaan itäpuolella. Yhdessä puistot muodostavat noin 1,3 hehtaarin laajuisen viheralueen.¹ Matti Helenius-Seppälä (1870–1920) oli suomalainen raittiusaktivisti. Alli Trygg-Helenius oli hänen puolisonsa.

Matti Heleniuksen puisto on verraten luonnonkaltainen paljaine kalliopintoineen ja päällystämättömine polkuineen. Puiston alueella sijainneet puutalot purettiin pian sen jälkeen kun Kallion kirjasto oli valmistunut tontin eteläosaan 1912. Tontin pohjoisosaan kaavailtiin työväentaloa, mutta se todettiin liian pieneksi. 1930-luvun alussa paikalle rakennettiin väliaikainen leikkikenttä; Fleminginkadun ja puiston väliin asennettiin tuolloin graniittipaasien tukema musta kettinkikaide, joka on paikoillaan edelleen. Puistoa uudistettiin laajasti 1960-luvulla. Puistossa sijaitseva Arvo Turtiaisen muistomerkki paljastettiin 1990. Muistomerkki on Raimo Utriaisen käsialaa.

Matti Heleniuksen puiston puulajeja ovat lehmus ja saarnivaahtera. Puistossa kasvaa myös syreenipensaita.

Huomautukset

Lähteet

  • Nenonen, Katri, Toppari, Kirsi: Herrasväen ja työläisten kaupunki - Helsingin vanhoja kortteleita 2, Sanoma Osakeyhtiö 1983, ISBN 951-9135-03-0

Viitteet

Aiheesta muualla

  • Helsingin kaupunginmuseo: Kaksi puistojen miestä juomassa olutta Matti Heleniuksen puistossa.


Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Matti Heleniuksen puisto by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



PEUGEOT 205

Quelques articles à proximité

Non trouvé