Canal Saint-Martin

Canal Saint-Martin on 4,55 kilometrin pituinen kanava Pariisissa, suurimmaksi osaksi 10. ja 11. arrondissementissa. Se yhdistää Bassin de la Villetten ja sen kautta Canal de l’Ourcqin Port de l’Arsenaliin, Pariisin huvivenesatamana toimivaan altaaseen, joka eteläpäässään liittyy Seineen. Kanava valmistui vuonna 1825. Sen alkuperäisenä tarkoituksena on ennen kaikkea johtaa juomavettä Pariisiin, mutta alusta lähtien tätä varsin kapeaa kanavaa on käytetty myös vesiliikenteeseen. Siinä on yhdeksän sulkua, ja sen yli johtaa kaksi kääntösiltaa. Korkeusero sen eri päiden välillä on 25 metriä. Kanavan eteläosa on noin kahden kilometrin pituudelta tunneloitu.

Yhdessä Canal de l’Ourcqin, Bassin de la Villetten ja Canal Saint-Denis'n kanssa Canal Saint-Martin muodostaa kaikkiaan 130 kilometrin pituisen kanavaverkon, joka ulottuu kauas Pariisin rajojen ulkopuolelle mutta on kokonaisuudessaan Pariisin kaupungin omistuksessa. Helmikuun 23. päivästä 1993 lähtien Canal Saint-Martin on virallisesti luokiteltu historialliseksi muistomerkiksi.

Lähellä kanavaa sijaitsevat Républiquen, Goncourtin ja Jaurèsin metroasemat.

Kanavan kulku

Kuvaus

Kanava alkaa kaksinkertaisesta sulusta, Écluse de la Villette, joka sijaitsee Place de la Bataille-de-Stalingradilla lähellä Rotonde de la Villetteä.

Kanavan tunneloimattoman pohjoisosan vierellä kulkevat rantakadut Quai de Valmy ja Quai de Jemmapes. Viimeksi mainitun varrella sijaitseen Hôtel du Nord, jonka teki kuuluisaksi Marcel Carnén samanniminen elokuva vuodelta 1938. Todellisuudessa filmi kuitenkin kuvattiin Billancourtin studioilla, joissa kanavaa kuvaavat lavasteet suunnitteli Alexandre Traunier.

Louis-Blancin allas, jonka kautta kanvava kulkee, on paalujen tukema betoniallas. Kun kanavan eteläosa päätettiin peittää, allasta oli laskettava alemmaksi, sillä maaperä tässä kohdin oli kipsipitoinen. Näin ollen maahan oli laskettava noin 16 metrin syvyyteen ulottuvia paaluja noin 10 metrin välein. Virtaava vesi on kuitenkin vähitellen vienyt maa-aineksia mennessään.

Kanavan eteläosa Boulevard Jules-Ferryn eteläpuolella on tunneloitu, joskin tunnelin kattoon on jätetty muutamia valoaukkoja. Tunnelin katon pohjoisosan muodostaa vuonna 1907 rakennettu Voûte de Temple. Etelämpänä kanava kulkee tunneloituna Boulevard Richard-Lenoirin alla, ja tämän osuuden katto, Voûte Richard Lenoir, rakennettiin vuosina 1860-1862. Kanavan eteläisin osa, Voûte de la Bastille, kulkee Place de la Bastillen ali ja tunneloitiin vuonna 1862.

Altaat

Kanavan muodostavat seuraavat altaat:

• Bassin des Morts ("Kuolleiden allas")
• Bassin du Combat ("Taistelun allas")
• Bassin Louis-Blanc ("Ludvig Valkoisen allas")
• Bassins des Récollets ("Fransiskaanien allas")
• Bassin des Marais (Le Marais'n allas")

Näitä erottaa toisistaan viisi sulkua, joista neljä on kaksinkertaisia:

• Écluse de La Villette (nro 1 ja 2) ;
• Écluse des Morts (nro 3 ja 4) ;
• Écluse des Récollets (nro 5 ja 6) ;
• Écluse du Temple (nro 7 ja 8) ;
• Écluse de l’Arsenal (nro 9).

Sillat

Kanavan tunneloimattoman osan yli johtaa kaksi kääntösiltaa, kaksi kiinteää ajoneuvoliikenteen siltaa sekä kuusi jalankulkusiltaa (passerelle):

• Passerelle des écluses de la Villette
• Pont de la rue Louis-Blanc
• Pont Eugène-Varlin
• Passerelle Bichat
• Pont tournant de la Grange-aux-Belles (kääntösilta)
• Passerelle de la Grange-aux-Belles
• Passerelle Richerand
• Pont tournant de la rue Dieu (kääntösilta)
• Passerelle Alibert
• Passerelle des Douanes

Historia

Ranskan vallankumouksen aikoihin saakka puhtaan juomaveden saanti oli Pariisissa akvedukteista ja monista kaivoista huolimatta usein hankalaa, sillä Seine ja sen sivujoki Bièvre olivat jo pahoin saastuneet.

Ranskan konsulaatin aikana vuonna 1802 silloinen ensimmäinen konsuli Napoleon Bonaparte päätti, että oli ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta vastedes vältyttiin huonojen terveydellisten olojen toistuvasti aiheuttamilta kulkutaudeilta kuten punataudilta ja koleralta. Gaspard de Cabrol, Pariisin kaupungin prefekti, ehdotti tällöin, että jo 1500-luvulla esitetty suunnitelma Ourcq-joen kanavoimiseksi oli nyt toteutettava. Ourcq-joen lähteet olivat noin 100 kilometrin päässä Pariisista koilliseen.

Canal Saint-Martin, samoin kuin Canal Saint-Denis ja Canal de l’Ourcq, määrättiin rakennettavaksi floréal-kuun 29. päivänä vuonna X annetulla lailla. Vuonna 1809 rakennustyöt jouduttiin Ranskan silloisen tilanteen vuoksi keskeyttämään, ja niitä päästiin jatkamaan vasta vuodesta 1815 lähtien. Tällöin kuninkaaksi tullut Ludvig XVIII määräsi töitä jatkettavaksi ja nimitti niitä johtamaan insinööri Pierre-Simon Girardin. Projektin rahoittamiseksi prefekti Chabrol ehdotti, että olisi turvauduttava yksityiseen pääomaan. Vuonna 1818 perustettiin yhtiö, Compagnie des Canaux de Paris. Vuonna 1821 tämä yhtiö sai julkisella urakkahuutokaupalla tehtäväkseen rakentaa Canal Saint-Martinin, mihin se sai alkupääomakseen 5,4 miljoonaa sen aikaista Ranskan frangia. Pian töiden edistämiseksi perustettiin toinenkin yhtiö, Compagnie du canal Saint-Martin. Seinen departementin prefekti muurasi peruskiven 3. toukokuuta 1822. Uuden kanavan vihki 4. marraskuuta 1825 käyttöön kuningas Kaarle X.

Seinen prefekti Georges Eugène Haussmannin 1860-luvulla käynnistämät Pariisin laajat uudisrakentamishankkeet koskivat myös Canal Saint-Martinia. Hänestä kanava vaikutti avoimelta haavalta, joka haittasi maaliikennettä Pariisin keskustan ja uusien itäisten arrondissementtien välillä. Sen vuoksi osa kanavasta tunneloitiin, ja tunnelin katolle rakennettiin Boulevard Richard-Lenoir. Katos teki myös mahdolliseksi sota- ja ratsujoukkojen kuljettamisen kanavan itäpuolella sijainneisiin työväestön kaupunginosiin. Jotta laivaliikenne kanavassa olisi katoksista huolimatta mahdollista, sen tasoa alennettiin 5,5 metriä. Vuodesta 1862 lähtien höyrykäyttöiset hinaajat vetivät jokialuksia holvikatoksen ali. Vuonna 1908 tunneloitua osuutta pidennettiin, jotta voitiin rakentaa nykyinen Boulevard Jules-Ferry.

Vuosina 1858–1865 kanavilla ei kuivuuden vuoksi juuri voitu liikennöidä. Keisarin 11. huhtikuuta 1866 antaman asetuksen mukaan Pariisin kaupungilla oli oikeus ottaa Marne-joesta niin paljon vettä kuin tarvittiin, jotta sitä virtaisi tarpeeksi Canal de l’Ourcqissa, josta myös Canal Saint-Martin saa vetensä. Tarkoitusta varten rakennettiin Villers-lès-Rigault'n ja Trilbardoun pumppaamot. Jälkimmäinen pumppasi vettä 12 metriä korkeammalle, mikä vastasi Marnen ja kanavan korkeuseroa.

Vuonna 1882 Bassin de la Villet oli Ranskan neljänneksi vilkkain satama Marseillen, Le Havren ja Bordeaux'n jälkeen.

Kanavan liikenne oli vilkkaimmillaan 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Kanava ei ainoastaan tuonut kaupunkiin juomavettä, vaan sitä pitkin myös kuljetettiin Pariisiin monenlaista tavaraa viljasta rakennustarvikkeisiin. Kanavan varrelle syntyi laajoja teollisuusalueita ja työväen asuntoalueita. Kaksi tärkeintä kanavaan liittynyttä satamaa Pariisin rajojen sisäpuolella olivat Port de l’Arsenal ja Bassin de la Villette.

Kanavalla hinaajat voimivat 1920-luvulle saakka käsivoimin, mikä oli taloudellisempaa kuin vetoeläinten käyttö. Hinaajat jäivät kuitenkin pois käytöstä uudentyyppisten jokialusten tullessa käyttöön.

Jokiliikenne menesty 1960-luvulta lähtien huonosti kilpailussa muita liikennemuotoja kuten kuorma-autoja ja rautateitä vastaan. Tämä johti siihen, että vesiliikenne Pariisin kanavilla hiljeni. Vähitellen myös tehtaat, varastot ja työpajat alkoivat siirtyä kanavan varresta muualle ja niiden myötä myös työläisasutus läheisyydessä. Kanavan läheisyydessä olevat korttelit olivat pitkään rapistuneita.

1970-luvun alussa kanava oli vähällä hävitä, kun Pariisin kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman nelikaistaisen moottoritien rakentamiseksi kanavan kohdalle osana Pariisiin suunniteltua liikenneverkkoa. Suunnitelmista mainitaan myös elokuvassa L'An 01. Suunnitelma sai kuitenkin osakseen runsaasti vastustusta, ja se hylättiin pian

Vuoden 2000 aikoihin kanavan läheisyydessä sijaitsevat alueet olivat nopeasti keskiluokkaistumassa. Kehitys alkoi kanavan luoteispuolella Place de la Républiquen läheisyydessä olevista korttelista, joissa asuntojen vuokrat nousivat siellä nopeammin kuin Pariisin läntisissä arrondissementeissa. Alueelle on avattu matkatoimistoja, muotiliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita, ja monet entiset tehtaat on muutettu taiteilijoiden työtiloiksi. Sama asujaimiston muutos laajeni 2010-luvulla myös kanavan itäpuolelle.

Virkistyskäyttö

Nykyisin Canal Saint-Martinilla on enää niukasti tavaraliikennettä, mutta sitä pitkin kulkevat varsinkin turistien käytössä olevat risteilyalukset. Se on avoinna 363 päivää vuodessa. Kanavan rannat ovat myös pariisilaisten suosimia kävely- ja piknik-paikkoja. Osana Pariisin määrin viraston organisoima "Pariisi hengittää" -hanketta (ransk. Paris respire) kanavan rantoja pitkin kulkevat kadut on nykyisin suljettu ajoneuvoliikenteeltä sunnuntaisin, huhtikuusta syyskuuhun klo 10–20 ja lokakuusta maaliskuuhun klo 10–18, mikä luonnollisesti on lisännyt niiden suosiota jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden keskuudessa.

Pariisin kanavien kasvisto ja eläimistö

Pariisin kanavien alueella on laskettu esiintyvän 303 kasvilajia, mikä on alueen pinta-alaan nähden melko vähän, mutta joukossa on muutamia harvinaisiakin lajeja kuten ruiskattara (Bromus secalinus), hyvänheikinsavikka (Chenopodium bonus-henricus), puolanminttu (Mentha pulegium), lähdehetekaali (Montia fontana), kilpukka (Hydrocharis morsus-ranae), rantavalvatti (Sonchus palustris) ja isopalpakko (Sparganium erectum)..

Pesimäkaudella kanavan varsilla on havaittu 90 lintulajia, niiden joukossa myös harmaahaikara (Ardea cinerea). Linnuista yleisin on sinisorsa (Anas platyrhynchos).

Kanava pakolaisten turvapaikkana

Vuodesta 2006 lähtien Canal Saint-Martin on toiminut lukemattomien Afganistanista ja muualta Keski-Aasiasta Ranskaan saapuneiden pakolaisten turvapaikkana. Heistä noin 200 yöpyi kanavan varrella teltoissa tai täysin taivasalla odottaessaan päätöstä turvapaikasta. Osa heistä häädettiin Dublinin II asetuksen perusteella, minkä vuoksi he eivät voineet ilman muuta saada Ranskasta oikeutta turvapaikkaan. Tilannetta arvostelivat muutamat kansalaisjärjestöt kuten Gisti (Groupe d'information ed de soutinen sides immigrés) ja 10. arrondissementin pakolaisjärjestö, joiden mukaan valtiolla olisi ollut laillinen velvollisuus etsiä turva­paikan­hakijoille sopivat asunnot. Kun osa pakolaisista oli alaikäisiä, myös lasten­suojelu­järjestöt puuttuivat asiaan, mutta ongelmaa ei ole edelleenkään saatu ratkaistuksi.

Varhain aamulla 20. heinäkuuta 2010 CRS, Pariisin määrin virasto ja France terre d'asile -järjestö ryhtyivät yhdessä toimiin poistaakseen pakolaislerit kanavan varrelta.

Ylläpito ja kunnossapito

Canal Saint-Martinin kunnossa­pitämiseksi on säännöllisin väliajoin ryhdyttävä kallisiin toimen­piteisiin, jotka koskevat varsinkin sen sulkuja. Tällöin kanavan jokaisen sulun kohdalla on suoritettava mekaanisia, hydraulisia ja vantellaarisia toimenpiteitä.

Kanava onkin säännöllisin väliajoin suljettu määräajaksi kunnostus­töitä varten. Näin on tapahtunut vuosina 1876, 1929 ja 1977 sekä syksyllä 1993 ja talvella 2001-2002 Kanavan ollessa suljettuna vuosina 2001-2002 sen pohjasta nostettiin 40 tonnia sinne vuosien kuluessa heitettyjä roskia ja jätteitä.

Työmaa vuonna 2016

Vuoden 2016 kanavalla ja sen suluissa suoritettiin tammikuun 4. päivän ja maaliskuun alun välisenä aikana lukuisia kunnossapitotöitä. Tällöin muun muassa

• Bassin de la Villetten ja Voûte du Templen välillä sijainnut pato palautettiin alkuperäiselle paikalleen,
• kanavaa levennettiin
• palautettiin kalastusmahdollisuus osassa kanavaa
• poistettiin kanavan pohjasta jätteitä,
• kunnostettiin kanavan kuluneet osat ja puhdistettiin kanava sulkuineen, ja
• lopuksi täytettiin se jälleen vedellä.

Kulttuuriset viittaukset

Maalaustaiteessa

Kanava on näkyvissä Alfred Sisleyn maalauksessa Vue du canal Saint-Martin à Paris).

Musiikissa

• Les Fatals Picards esitti maaliskuussa 2009 julkaisemassaan albumissa Le Sens de la gravité laulun nimeltä Canal Saint-Martin.
• Mano Solo lauloi Canal Saint-Martinilla toimineista merimiehistä vuonna 1993 julkaisemallaan albumilla La Marmaille nue.
• Édith Piaf mainitsi kanavan Vincent Scotton ja Decayen kirjoittamassa laulussa Les Mômes de la cloche, jonka Médinger sävelsi vuonna 1936.
• Michel Polnareffin laulu Avec Nini alkaa viittauksella kanavaan: "Près du canal Saint Martin" ("lähellä Canal Saint Martin'ia").

Elokuvissa ja televisiossa

• Elokuvan Le Clan des Siciliens useat kohtaukset on kuvattu kanavan varrella.
• Marcel Carnén elokuvassa Hôtel du Nord useat Arlettyn ja Louis Jouvet'n esittämät kohtaukset on kuvattu kanavan varrella.

• Elokuvassa Les Malheurs d'Alfred vuodelta 1972 Pierre Richard ja Anny Duperey tapaavat toisensa elokuvan alussa ja yrittävät tehdä itsemurhan hukuttautumalla kanavaan.
• Vuonna 1980 Gérard Courant teki kanavalle omistetun dokumenttielokuvan Vivre est une solution ("Eläminen on ratkaisu").

Katso myös

• Pariisin kanavat

Lähteet

Aiheesta muualla

• Canal Saint-Martin Structurae. (ranskaksi)
• Sous les oculi Véronique Guillien. Arkistoitu 6.9.2013. Viitattu 1.6.2016.