Aller au contenu principal

Pasilan veturitallit


Pasilan veturitallit


Pasilan veturitallit on Helsingin Keski-Pasilassa sijaitseva vanha veturitallialue ja Museoviraston suojelukohde. Kokonaisuus koostuu kahdesta, pohjoisesta ja eteläisestä, kaarenmuotoisesta talliyksiköstä. Veturien säilytys talleilla päättyi 1990-luvulla, mutta osassa tiloja säilytetään edelleen Väyläviraston kunnossapitokalustoa. Veturitallit omistaa valtio.

Pasilan talleja on kutsuttu Suomen suurimmaksi ja arkkitehtonisesti arvokkaimmaksi veturitallikokonaisuudeksi. Helsingin kaupunginmuseon mukaan veturitallien ympäristö on Suomen ensimmäisen teollistamisvaiheen aikakauden ”erikoislaatuinen ja voimakasilmeinen ympäristökokonaisuus”.

Historia

Päätös uusien veturitallien rakentamisesta tehtiin vuonna 1897. Vanhat tallit, kuten myös Helsingin konepaja, sijaitsivat 1860-luvulta lähtien keskustassa päärautatieaseman luoteispuolella VR:n makasiinien läheisyydessä. Keskusta-alueen käytyä ahtaaksi vaunujen valmistus siirrettiin Vallilassa sijaitsevaan Pasilan konepajaan vuonna 1898. Uuden veturitallin ensimmäinen vaihe valmistui Keski-Pasilaan vuonna 1899. Samana vuonna valmistui kolmikerroksinen konttorirakennus, joka yhdistää toisiinsa pohjoisemman ja eteläisemmän veturitalliyksikön. Eteläisempi osa valmistui vuonna 1904.

Veturitallit palvelivat höyryvetureiden levähdyspaikkana, jossa suoritettiin myös huoltoa ja pieniä korjauksia. Höyryveturien huoltoalue sijaitsi veturitallien eteläpuolella ja vaunukorjauspaja pohjoispuolella.Talleille rakennettiin kaksi kääntöpöytää, jotka ovat edelleen olemassa samoilla paikoillaan. Molempien kääntöpöytien pituus on 22 metriä. Alun perin ne olivat hieman lyhyempiä, sillä veturitkin olivat tuolloin lyhyempiä.

Veturitalleja laajennettiin vuosien varrella ja muokattiin ajan tarpeiden mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 1899 talleilla oli paikat 24 veturille, mutta vuonna 1904 niitä oli jo 38. 1920-luvulla pohjoisempi veturitalli oli lähes täysympyrän muotoinen, ja laajimmillaan kokonaisuus oli 1950-luvulla. Kun päärataa sähköistettiin ja ratapenkkaa levennettiin 1970-luvulla, pohjoista veturitallia jouduttiin huomattavasti purkamaan. Myös 1980-luvulla pohjoista tallia purettiin hieman. Toiminta siirtyi muualle vasta 1990-luvulla, ja samaan aikaan rakennukset suojeltiin. Vetureita ei juurikaan säilytetty talleilla enää vuoden 1992 jälkeen. Kun Leppävaaran kaupunkiradan rakentaminen 1990-luvulla levensi jälleen päärataa, ratapenkan ja veturitallien väliin rakennettiin tukimuuri, joka muodostaa samalla seinän eteläisemmälle tallille. Pieni osa pohjoisemmasta veturitallista jouduttiin jälleen purkamaan.

Rautatieläistalot

Tallien länsipuolella sijaitsee 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennettu rautatieläisasuntojen pihapiiri, johon kuuluvat Toralinna-niminen asuinkasarmi ja kaksi puista asuinrakennusta. Niistä toinen on varikonpäällikön talo, paritaloksi rakennettu huvila, joka on myös Granholmin suunnittelema. Rautatieläistalot ovat myös suojeltuja. Pihapiirin eteläreunassa lähellä Nordenskiöldinkatua sijaitsee kaksikerroksinen tiilinen asetinlaiterakennus.

Nykytila ja kehityshankkeet

Suuressa osassa talleista on tänä päivänä toimistotilaa ja harrastustoimintaa, kuten kiipeilykeskus ja petankkihalli. Alueella on toiminut vuodesta 1999 alkaen tapahtumaravintola ja vuodesta 2012 kaupunkiviljelypuutarha.

2000-luvulla veturitallien pohjoispuolinen ympäristö Keski-Pasilassa on muuttunut ratapiha-alueesta voimakkaan uudisrakentamisen myötä palvelu- ja asuinalueeksi ja liikenteen solmukohdaksi. Merkittävä liikennepaikka Pasila alapiha lakkautettiin vuonna 2008 sen jälkeen, kun liikenne päättyi Länsisataman radalla ja Sörnäisten satamaradalla. Veturitallien pohjoispuolelle on rakentunut uusia katuja ja rakennuksia, kuten Veturitie ja kauppakeskus Tripla. Tallien länsipuolella on edelleen käytössä pieni raidehuollon ratapiha, josta Väylävirasto käyttää lempinimeä Pelto. Sitä käytetään kaluston ja materiaalin säilytykseen, mutta ratapihaa pyritään kuitenkin tulevaisuudessa supistamaan entistä pienemmälle alueelle.

Kaupunkikulttuurin paikka

Tallirakennukset säilyvät suojeltuina, mutta alueesta halutaan kehittää avointa puisto- ja tapahtuma-aluetta. Veturitallinpiha-nimisessä hankkeessa pääasiassa ratapihan alueesta kehitettäisiin muun muassa liikuntaan ja konserteille sopiva ”kaupunginosapiha”. Laaksomaisella alueella pyritään säilyttämään historiallinen ja matala profiili vastapainona Pasilan kaupalliselle asemaympäristölle ja Keski-Pasilaan rakentuville tornitaloille. Raideyhteys pohjoisemmalle veturitallille säilytetään. Veturitallien eteläpuolelle suunnitellaan uutta ratahuoltovarikkoa.

Lähteet

  • Alameri, Mikko; Katajisto, Juhani & Keränen, Tapio: Rautateiden Pasila. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 2017. ISBN 978-952-5805-84-0.
  • Salastie, Riitta: Pasilan veturitallit | Rakennushistoriallinen selvitys (pdf) Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 31.5.1995. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 24.8.2021.

Viitteet

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pasilan veturitallit Wikimedia Commonsissa

Collection James Bond 007


Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Pasilan veturitallit by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



INVESTIGATION

Quelques articles à proximité