Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus, joka sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla. Helsingin kaupungissa asuu noin 675 000 henkilöä ja laajemmin koko seudulla asuu noin 1 583 000 henkilöä. Asukasluvultaan Helsinki on Suomen suurin kunta ja lähikuntineen suurin kaupunkialue.

Helsingin naapurikunnat ovat lännessä Espoo, pohjoisessa Vantaa ja idässä Sipoo. Pääkaupunkiseutuun kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa ja Kauniainen, ja seudulla asuu noin 1 247 000 henkilöä. Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle, kuten Espooseen ja Vantaalle.

Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja. Kaupunki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi Vantaanjoen suulle vuonna 1550 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1640. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812 ja Suomen tasavallan pääkaupunki maan itsenäistyessä vuonna 1917.

Helsinki-nimen alkuperä

Keskiajalla, niin sanotun toisen ristiretken jälkeen, ruotsalaisten kolonisaatio ulottui myös Uudellemaalle. 1630-luvulla esitetyn käsityksen mukaan Helsingin seudun siirtolaiset olisivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsista Hälsinglandin maakunnasta, ja Vantaanjokea olisi ryhdytty uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, mistä 1300-luvulla syntynyt kirkkopitäjä olisi vuorostaan saanut nimen Helsinge. Nykyisin käsitystä pidetään kuitenkin kyseenalaisena, sillä murretutkimuksen perusteella uudisasukkaat tulivat Uplannista ja sen lähiseuduilta. Historioitsija Tapio Salminen arvioi, että nimi Helsinge juontuu ”pikemminkin jostain itse seutuun ja sen kolonisaatioasutuksen sijaintiin liittyvästä piirteestä” eikä nimen alkuperä ole enää yksiselitteisesti tutkimuksen tavoitettavissa.

Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyisin Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ’Helsingin koski’, mikä vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Nimi viittaa Vantaanjoen suulla sijaitsevaan koskeen, joka nykyään tunnetaan nimellä Vanhankaupunginkoski. Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.

Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.

Maantiede

Helsingin pinta-ala oli 2022-01-01-11. tammikuuta 2022 715,48 neliökilometriä, josta 214,19 neliökilometriä on maata, 0,89 neliökilometriä sisävesialueita ja loput 500,40 neliökilometriä merivesialueita.

Helsingissä on viheralueita yhteensä noin 8 500 hehtaaria. Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon.

Helsingissä on 60 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 954,8 hehtaaria. Yhteenlasketusta pinta-alasta vesialueiden osuus on 481,9 hehtaaria ja maa-alan 472,9 hehtaaria. Lisäksi kaupunki omistaa seitsemän luonnonsuojelualuetta Espoossa, Sipoossa, Hangossa ja Inkoossa. Suurin luonnonsuojelualue on Viikin-Vanhankaupunginlahden alue, pinta-alaltaan 306 hehtaaria. Ensimmäinen kaupungin luonnonsuojelualue, Lauttasaaren Tiiraluoto, perustettiin vuonna 1948.

Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta, ja korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu, joka nousee 90 metrin korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”.

Rannikot ja vesialueet

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä kahden sisämaahan työntyvän merenlahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginselkä.

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän erottaa avomerestä joukko saaria, joille on rakennettu Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen Siltavuorensalmi, joka johtaa Eläintarhanlahteen ja Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta ja varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginselkä, johon Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginkosken kautta. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Niiden itäpuolella on Herttoniemi, ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Ilmasto

Helsingissä vallitsee merellisen ja mannerilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, kun taas syksyllä vaikutus on päinvastainen: esimerkiksi vertailukaudella 1981–2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta.

Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä 10. tammikuuta 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Kaisaniemen lämpöennätys on +33,2 °C heinäkuun 28. päivänä 2019. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin rannikolla, ja se laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa. Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.

Seutu ja seutukunta

Helsingin seutu on Helsinkiä ympäröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen, Mäntsälä ja Vihti. Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, joka on yksi Suomen seutukunnista. Seutukuntaan kuuluvat Helsingin seudun lisäksi Siuntio, Lohja ja Karkkila.

Kaupunginosat ja piirit

Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan. Sen lisäksi lähinnä kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako.

Helsingin kantakaupunki tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta tarkoittavat yleensä Kluuvia ja Kampin itä- ja pohjoisosia.

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin

Helsingissä on 8 suurpiiriä ja 34 peruspiiriä.

Kaupunkinäkymä

Arkkitehtuuri

Helsingin arkkitehtuurissa huomattavimmat tyylisuunnat ovat uusklassismi, jugend ja funktionalismi. Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus on Sederholmin talo (1757) Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä. Myös Suomenlinnassa on 1700-luvulla valmistuneita rakennuksia, muun muassa Kustaanmiekan Kuninkaanportti (1753–1754).

Uusklassismi

Kun Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, kaupunkia piti rakentaa uudelleen tulipalon jälkeen. Uusi asemakaava ja uudet rakennukset syntyivät Johan Albrecht Ehrenströmin ja Carl Ludvig Engelin yhteistyönä. Kaupungille luotiin empiretyylinen keskusta, jonka perusilme on säilynyt 2000-luvulle asti. Ehrenströmin asemakaavassa Kruununhaka, Kluuvi, Kaartinkaupunki, Kamppi ja Punavuori saivat nykyisen korttelirakenteensa, mutta yksi- tai kaksikerroksiset empiretyyliset puutalot on purettu lähes kokonaan uudempien ja kookkaampien kivirakennusten tieltä.

Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorin ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) ja Valtioneuvoston linna (1818–1822). Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, valkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1846, vihitty 1852). Lähiympäristössä sijaitsevat muun muassa kaupungintalo (1828–1833), yliopiston kirjasto (1836–1845), entinen sisätautien klinikka, nykyinen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kampusrakennus (1824) ja ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1827). Empiretyylisen Presidentinlinnan (1820) suunnitteli Pehr Granstedt. Helsingin vanhin kirkko on Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.

Kertaustyylit

Empirekeskustan rakentamisen jälkeen Helsingissä oli hiljaisempi rakennuskausi 1860-luvulle asti. Monet uudet liikerakennukset olivat neljä-, viisi- tai kuusikerroksisia. Vallitsevaksi tyyliksi nousi uusrenessanssi ja sen huomattavimmaksi edustajaksi Theodor Höijer, joka suunnitteli muun muassa Pohjoisesplanadille ehjän kaupunkikuvallisen kokonaisuuden, jonka kenties edustavin esimerkki on aikanaan kaupungin suurin yksityistalo, Grönqvistin talo (1883). Höijerin piirustusten mukaan on rakennettu myös muun muassa Ateneumin taidemuseo (1887), jonka arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat, Erottajan paloasema (1891) sekä Rikhardinkadun kirjasto (1881). Gustaf Nyström suunnitteli Kruununhakaan niin ikään uusrenessanssityyliset, koristelussaan rikkaat Säätytalon (1891) ja Valtionarkiston (1890), jotka muodonkäsittelyssään nojaavat toisaalta vahvasti Engelin uusklassistiseen perintöön. Myös Vanha kauppahalli (1889) on hänen suunnittelemansa. Edustavia uusrenessanssirakennuksia ovat myös Kruununhaassa sijaitsevat Ludwig Bohnstedtin suunnittelema, tyylillisesti hieman pelkistetympi Suomen Pankki (1883) sekä Sebastian Gripenbergin suunnittelema Suomalaisen kirjallisuuden seuran rakennus (1890).

Uusgotiikkaa Helsingissä on nähtävissä lähinnä julkisissa rakennuksissa; näistä näkyvin on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1891), joka on Suomen suurin kivikirkko. Muita esimerkkejä uusgotiikasta ovat Ritarihuone (1862) Kruununhaassa ja katolinen pyhän Henrikin katedraali (1860). Uusbarokki on kaupungissa sitäkin harvinaisempi tyyli; sen pääesimerkki on kertaustyylien kulta-ajan jälkeen rakennettu nykyisen Luonnontieteellisen museon rakennus (1913).

Jugend ja kansallisromantiikka

Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia, ja 1900-luvun alkuvuosina rakennetut jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen kaupunginosan katukuvaa. Jugendin alkuvaiheen arkkitehtuuri on vaikutteiltaan mannermaista, mikä näkyy mm. useissa keskustan liikerakennuksissa. Nousevan kansallisromantiikan myötä innoitusta haettiin kansallisista aiheista ja luonnosta, mikä näkyy yhtenäisimmin Katajanokan asuinalueessa sekä Onni Tarjanteen suunnittelemassa Kansallisteatterin rakennuksessa (1902), jossa toisena lähtökohtana on aikansa yhdysvaltalainen arkkitehtuuri. Varsinaisen kansallisromantiikan arkkitehtuurin merkittävimpiin töihin kuuluvat tämän lisäksi Gesellius–Lindgren–Saarisen Pohjolan talo (1899–1901) ja fasadeissaan Suomen keskiaikaisia linnoja ja kirkkoja mukaileva Kansallismuseo (1905–1910) sekä Lars Sonckin Kallion kirkko (1908–1912) ja Puhelinyhdistyksen talo (1905).

Myöhäisjugendissa arkkitehtuuri palasi klassisiin aiheisiin. Yhtenäisimmällään tyyli on osassa Etu-Töölöä sekä asettelultaan ja mittakaavaltaan huvilakaupunkimaisessa Eirassa, joissa on myös asemakaavoituksessa pyritty sitteläisittäin vaihtelevaan, orgaaniseen vaikutelmaan. Edustava esimerkki myöheisjugendista on Uusi ylioppilastalo (1910). Ajanjakson tärkein arkkitehtuurikilpailu järjestettiin Helsingin rautatieasemasta (1905–1919). Eliel Saarinen voitti sen kansallisromanttisella ehdotuksella, mutta ehdotus muuttui lopulta kritiikin jälkeen kohti konstruktivismia ja rationalismia.

1920-luvun klassismi

Uutena tulkintanaan 1920-luvulla käyttöön tulleen klassismin aikaan Helsinki oli huomattavasti kasvava kaupunki, mikä näkyy suuressa määrässä aikakaudella rakennettuja asuintaloja. Nykyaikaan on säilynyt jopa poikkeuksellisen yhtenäisinä ajan asuinkorttelistoja eritoten Etu-Töölössä ja Vallilassa sekä puutarhakaupunkimaisessa Puu-Käpylässä. Vasta itsenäistyneessä Suomessa tyylisuunta korosti suunnittelun yhtenäisyyttä sekä katseiden kohdistusta vanhasta emämaasta pohjoismaisuuteen. Julkisissa rakennuksissa Helsingin huomattavimpia ja tyylipuhtaimpia esimerkkejä tyylisuunnasta ovat Töölön kirkko (1930) ja Taidehalli (1928).

1920-luvun klassismi vaihettui vähitellen pelkistyen funktionalismiin ja jätti Helsinkiin paljon rakennuksia, jotka tyylillisesti ovat näiden tyylisuuntien leikkauspinnalta. Kenties edustavin esimerkki kehityksen alkuvaiheilta on eräs Suomen tunnetuimmista rakennuksista, pääosin klassistinen Eduskuntatalo (1926–1931). Myös Paavalinkirkko (1930) on vielä voittopuolisesti klassistinen ja muotoiltu soveltaen italialaisen basilikan tyyliä. Klassismia ja mannermaista rationalismia yhdistää valmistuessaan jo jokseenkin vanhanaikainen Stockmannin tavaratalo (1925–1930).

1930-luvun alussa kuitenkin arkkitehtuurin muotokieli pelkistyi nopeasti, mikä ilmenee jo Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsutussa Hotelli Tornissa (1931) sekä Helsingin konservatorion rakennuksessa, nykyisessä Sibelius-Akatemian R-talossa (1931), jota voi luonnehtia jo lähinnä funktionalistiseksi, vaikka jäsentely onkin vielä klassistista. Funktionalismin nopea läpilyönti aiheutti myös vastarintaa; 1930 järjestetystä Mikael Agricolan kirkon suunnittelukilpailussa järjestettiin toinen kierros, koska kaikki ensimmäiseen saapuneet ehdotukset koettiin tyyliltään liian suoraviivaisiksi. Kirkko valmistui 1935 Lars Sonckin suunnittelemana, klassismilla ja sen toisinaan suosimalla punatiilellä pehmennettyyn funktionalistiseen tyyliin.

Modernismi

Funktionalismin tyyliin rakennettiin yhtenäiset, ns. töölöläisfunkkista edustavat Keski- ja Taka-Töölön asuinalueet, joissa vanhanaikaiseen umpikorttelirakenteeseen sidottuna funktionalismin ihanteet eivät vielä täysin toteudu. Keskeisiä täysfunktionalismia, ns. valkoista funktionalismia edustavia rakennuksia ei Helsingissä ole erityisen paljon. Merkittävämmät näistä rakennettiin vuoden 1940 olympialaisia varten, tärkeimpinä esimerkkeinä Olympiastadion (1934–1938), Autopalatsi (1937), Lasipalatsi (1936) sekä Olympiakylä, joka oli Helsingin ensimmäinen funktionalistinen avokorttelirakenteinen kaupunginosa. Funktionalistinen Helsinki-Malmin lentoasema (1936) on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Teollisuusarkkitehtuurin parhaita esimerkkejä ovat SOK:n Vallilan tuotantolaitokset.

Toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamiskauden aikana Helsinkiin nousi lyhyessä ajassa rakennuskannaltaan yhtenäisiä lähiöitä, kuten Maunula, Haaga, Munkkivuori, Lauttasaari, Länsi-Herttoniemi ja Roihuvuori. Suomalaista arkkitehtuuria leimasi 1950-luvulla yksinkertaisuus ja inhimillinen mittakaava. Helsingissä tätä humaania rationalismia edustavat muun muassa Kansallisteatterin pieni näyttämö ja Kulttuuritalo.

Suomi kaupungistui voimakkaasti 1960–1970-luvuilla. Helsingissä uusia asukkaita varten rakennettiin muun muassa Pihlajamäki, jossa käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran laajassa mittakaavassa betonielementtimenetelmää. 1960-luvun arkkitehtuurin veistoksellisempia esimerkkejä ovat Kannelmäen ja Temppeliaukion kirkot sekä Helsingin kaupunginteatteri. Kaksi viimeksi mainittua ovat esimerkkejä myös suuren rakennushankkeen taitavasta sijoittamisesta ympäristöönsä. Tällaista suuntausta edustaa myös Alvar Aallon keskustasuunnitelmasta ainoana toteutettu Finlandia-talo. Kasvukaudella purettiin monia vanhoja arvorakennuksia, ja esimerkiksi Katajanokalla sijaineen Norrménin talon tilalle rakennettiin Stora Enson pääkonttori.

1980- ja 1990-luvuilla rakennetussa Pikku Huopalahdessa on pyritty pääsemään eroon yksi-ilmeisestä ruutukaavasta. Pikku Huopalahden ilme onkin hyvin orgaaninen, eivätkä sen kadut toistu samanlaisina. Itäkeskus oli puolestaan ensimmäinen 1980-luvulla rakennettu aluekeskus. Helsinkiä on myös pyritty suojelemaan 1900-luvun lopulla, ja monia vanhoja rakennuksia on peruskorjattu. Uusinta arkkitehtuuria edustavat muun muassa Nykytaiteen museo Kiasma (1998), lasiseinäinen Sanomatalo (1999) sekä osittain puujulkisivuinen Helsingin keskustakirjasto Oodi (2018).

Nähtävyydet

Merellinen Helsinki on nähtävyys itsessään ja yksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta. Merkittävimpiä nähtävyyksiä on Suomenlinnan linnake, joka on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon. Toinen saarikohde on Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo. Lapsiperheiden suosimia nähtävyyksiä ovat Linnanmäen huvipuisto ja Korkeasaaren eläintarha. Helsingin kirkoista tunnetuimpia ovat Temppeliaukion kirkko, ortodoksinen Uspenskin katedraali ja Helsingin tuomiokirkko, joka hallitsee empiretyylistä Senaatintoria. Sen reunalla sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus ja Valtioneuvoston linna. Senaatintorilta on lyhyt matka Kauppatorille, jonka reunalla sijaitsevat Presidentinlinna ja Helsingin kaupungintalo. Esplanadin puisto on ydinkeskustan merkittävin puisto. Mannerheimintien varrella on muun muassa Kansallismuseo, Eduskuntatalo, nykytaiteen museo Kiasma ja Stockmannin tavaratalo. Aleksanterinkatu on keskustan merkittävin ostos- ja liikekatu. Merkittäviä kauppakeskuksia ovat ydinkeskustassa sijaitsevat Kamppi ja Forum, Itäkeskuksessa sijaitseva Itis, Kannelmäessä sijaitseva Kaari, Kalasatamassa sijaitseva Redi ja tuoreimpana Pasilassa sijaitseva Tripla, joka on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus. Töölössä sijaitsevassa Ratikkamuseossa voi tutustua Helsingin raitioliikenteen historiaan. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista voi luoda yleiskatsauksen Helsinkiin.

Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat muun muassa keisari Aleksanteri II:n patsas (1894), suihkulähdeveistos Havis Amanda (1908), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Kolmen sepän patsas (1932), Aleksis Kiven muistopatsas (1939), marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960) ja Sibelius-monumentti (1967).

Historia

Rautakaudella Helsinki, kuten muukin Uusimaa, kuului hämäläisten alueisiin. Pysyvästä hämäläisten asutuksesta ei toistaiseksi ole löytynyt merkkejä, mutta siitepölyanalyysien perusteella alueella on viljelty maata 900-luvulta lähtien. Sisämaan reitit merelle kulkivat Vantaanjokea ja Sipoonjokea pitkin. Orimattilan väestö osasi vielä myöhään kertoa kalastusmatkoistaan merelle ja vuodelta 1347 on säilynyt tieto, jossa mainitaan hattulalaisten ja hauholaisten alueella sijainneet kalastusnautinnat. Helsinki oli ns. kirkkopitäjä jo 1300-luvulla. Helsingin kirkkopitäjä (joka koostui nykyisistä Helsingistä, Vantaasta, Nurmijärvestä ja osasta Tuusulaa) muodostui 1300-luvun lopulla ja sai oman Pyhän Laurin kirkkonsa. Paikannimet kertovat yhä Helsingin hämäläisestä asutuksesta. Esimerkiksi Konala-nimen on tulkittu juontuvan nimestä Konhola, jolloin alueen asutus olisi alun perin peräisin Akaan pitäjän Konhon kylästä. Hämäläisten lisäksi myös virolaiset käyttivät rannikkoaluetta kalastukseen ja muuttoliike Suomenlahden eteläpuolelta oli pidempiaikainen ilmiö läpi aikojen. Ruotsalaiset tekivät 1200-luvun puolivälissä hämäläisiä vastaan voitokkaan ristiretken, jonka seurauksena Ruotsin valta ulottui Uudellemaalle ja alue kolonisoitiin kristityillä ruotsalaisilla. Tähän aikakauteen liittyy myös Vartiokylän linnavuori.

Varsinaisesti kaupunki perustettiin kuningas Kustaa Vaasan käskystä Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550. Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina, ja kuningas määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin. Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaan­kartano vuonna 1551, ja kaupunkiin rakennettiin kirkko 1553. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi kuninkaan kiinnostusta Helsinkiin. Helsinki sai tapulioikeudet vuonna 1617, mutta kaupunki pysyi edelleen pienenä ja vaatimattomana, eikä siellä ollut 1640-lukuun mennessä enempää kuin muutama sata asukasta.

Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, missä nykyisin sijaitsee muun muassa Senaatintori. Helsinki oli pitkään lähinnä vain pienikokoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran hallintokaupunki, mutta sen merkitys alkoi kasvaa, kun kaupungin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnan linnoitusta. Kaupungin väestö oli vielä vuonna 1697 merkittävältä osin suomenkielistä, ja Isovihan jälkeen suomalaiset muodostivat hetkeksi aikaa enemmistön kaupungin asukkaista. Heidän lisäksi kaupunkiin muutti myös merkittäviä määriä saksalaisia Baltiasta. Kaupunki alkoi ruotsalaistua 1700-luvun aikana, ja 1780-luvulla kaupungin ruotsalainen seurakunta oli merkittävästi suurempi kuin suomalainen. Tähän vaikutti muun muassa Viaporin rakentaminen, joka toi kaupunkiin paljon käsityöläisiä Ruotsista. Linnoitustyöt toivat lisää asukkaita ja varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä. Helsingin väkiluku oli 1800-luvun alussa kohonnut neljään tuhanteen asukkaaseen.

Suomen sodan aikana venäläiset valtasivat Helsingin 2. maaliskuuta 1808, ja samana vuonna suuri tulipalo hävitti kaupunkia. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Vuonna 1840 kaupungin väkiluku oli noussut noin 20 000:een asukkaaseen.

Teollistumisen ja elinkeinojen harjoittamisen vapautumisen myötä Helsinki kasvoi voimakkaasti 1800-luvun lopussa. Väljät ja matalat puutalokorttelit korvattiin vähitellen monikerroksisilla kivitaloilla. Kaupunki alkoi myös laajentua sisämaahaan, ja uusia kaupunginosia suunniteltiin ja rakennettiin. Helsingin asukasluku oli 1910-luvulla jo yli 100 000. 1900-luvun alussa suomen- ja ruotsinkielisiä oli Helsingissä suunnilleen yhtä paljon; työläisistä enemmistö oli suomenkielisiä. Stadin slangi kehittyi lasten ja nuorten keskuudessa suomalais-ruotsalaisena sekakielenä 1890-luvulta alkaen, ja siinä oli vaikutteita myös venäjän kielestä. 1950-luvulta lähtien slangi alkoi voimakkaasti suomalaistua.

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki joulukuussa 1917. Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti otti kaupungin haltuunsa, ja senaatti joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiset valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918, ja Mannerheimin johtama valkoinen armeija saapui Helsinkiin seuraavassa kuussa.

Toisen maailmansodan aikana Helsinki joutui useaan Neuvostoliiton suurpommitukseen, mutta selvisi tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta suhteellisen pienin vaurioin. Esimerkiksi Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 torjuttiin melko pienin tappioin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu.

Sodan jälkeen Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren maalaiskunnat, Haagan kauppala ja merkittävä osa Helsingin pitäjästä liitettiin kaupunkiin. Esikaupunkialueet olivat aiemmin vastustaneet liitosta, mutta väestön nopea kasvu pakotti siihen. Liitosten seurauksena Helsingin pinta-ala viisinkertaistui ja asukasluku kasvoi 51 prosentilla.

Helsinki kasvoi sodan jälkeen nopeasti, ja asukasluku nousi yli puolen miljoonan vuonna 1965. Helsinkiä uudisrakennettiin runsaasti 1970- ja 1980-luvuilla, ja tiivistä kaupunkirakennetta nousi muun muassa Malmille, Tapanilaan, Puistolaan ja itäisiin esikaupunkeihin. Keskusta-alueella asui 1970-luvulla lähinnä vanhuksia, mutta 1990-luvulla nuoriso alkoi muuttaa uudelleen kantakaupunkiin. Samalla sotien jälkeen lähiöihin muuttanut väestö on ikääntynyt.

Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset ja vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokous. Vuonna 1982 avattiin Helsingin metro. Vuonna 2000 Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.

Kunnallishallinto

Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista nykyisellä kaudella (2021–2025) naisia on 48 ja miehiä 37. Suurimmat valtuustoryhmät ovat kokoomus (23 paikkaa), vihreät (18) ja SDP (13). Muuhun Suomeen verrattuna keskustan kannatus on pieni.

Helsingin pormestari on Juhana Vartiainen ja apulaispormestareita ovat Daniel Sazonov (sosiaali- ja terveystoimi), Paavo Arhinmäki (kulttuuri ja vapaa-aika), Nasima Razmyar (kasvatus ja koulutus) sekä Anni Sinnemäki (kaupunkiympäristö).

Vuonna 2016 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 31 virastosta ja laitoksesta. Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu kaupungin kokonaan tai yli puoleksi omistamia osakeyhtiöitä ja säätiöitä. Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2016 noin 38 000 henkilöä.

Kuntavaalitulokset

Väestö

Asukasluku

Helsingin asukasluku on 674 963 (31.12.2023). Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1 583 038 asukkaan Helsingin seudun metropolialueen. Kaupungin asukkaista on suurempi osa naisia (52,3 %) kuin muualla Suomessa (50,5 %). Kaupungin maa-alueen väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km².

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla, ja se jatkui sotavuosia lukuun ottamatta aina vuoteen 1968. 1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun ihmisiä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, joissa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja muuttovirta siirtyi yhä kauemmas, Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja Lohjalle, Riihimäelle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka. Helsingin väkiluvun on arvioitu olevan vuonna 2030 noin 716 000 ja vuonna 2060 noin 870 000 asukasta.

Kotimaiset kielet

Vuonna 2022 Helsingin väestöstä puhui äidinkielenään suomea 76,1 prosenttia, ruotsia 5,5 prosenttia ja saamea 0,1. Vuonna 2019 Helsingin ruotsinkielisestä väestöstä noin 43 prosenttia asui kantakaupungissa, kun koko väestöstä siellä asui noin 32 prosenttia. Kaupungin osa-alueista ruotsinkielisten osuus oli vuonna 2019 suurin Kyläsaaressa (82,5 %), Kaivopuistossa (34,3 %), Karhusaaressa (20,6 %) ja Ullanlinnassa (19,6 %).

Ulkomaalaistaustaiset

Vuonna 2022 Helsingissä asui 123 676 ulkomaalaistaustaista henkilöä, mikä vastaa 18,6 prosenttia kaupungin väestöstä. Näistä varsinaisia ulkomaan kansalaisia on 73 076 asukasta. Muita kieliä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhui äidinkielenään 121 684 asukasta. Puhutuimmat vieraat kielet olivat venäjä, somali ja viro. Postinumeroalueista eniten ulkomaalaistaustaisia asuu Kontula - Vesala - Kivikko -alueella eli 43 prosenttia väestöstä. International House Helsinki on ohjaus- ja neuvontapiste, joka palvelee Helsingin maahanmuuttajia. Neuvontapalveluita saa asumiseen, työnhakuun, työsuojeluun, verotukseen, opiskeluun, perheasioihin, vapaa-aikaan sekä viranomaisten kanssa toimimiseen. Väestöennusteen mukaan vuonna 2035 neljäsosa Helsingin asukkaista olisi vieraskielisiä.

Taajamat

Vuoden 2018 lopussa Helsingissä oli 648 042 asukasta, joista 633 068 asui taajamissa, 278 haja-asutusalueilla ja 14 696:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Helsingin taajama-aste on 100,0 %. Helsingin taajamaväestö jakautuu kolmen eri taajaman kesken:

Kaupungin keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kaupunkiin vain osittain. Helsingin keskustaajama ulottuu Helsingin lisäksi usean naapurikunnan alueelle. Vuoden 2011 lopussa Helsingin keskustaajamassa oli 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala oli 631,11 neliökilometriä. Vuoden 2017 lopussa koko keskustaajaman väkiluku oli 1 268 296 asukasta ja pinta-ala 680,12 neliökilometriä.

Helsingin keskustaajaman alueella sijaitsee kolme kaupunkialuetta: Helsingin, Keravan ja Järvenpään kaupunkialueet. Östersundomin liitosalueen taajamaväestö kuuluu Söderkullan taajamaan, joka ulottuu pääosin Sipoon kunnan alueelle ja pieneltä osin myös Vantaan kaupungin alueelle.

Uskonnolliset yhteisöt

Vuoden 2022 lopussa Helsingin asukkaista vähemmistö, 47,6 prosenttia, kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kirkkoon kuuluvien osuus on pienempi ja kirkosta erotaan useammin kuin muualla Suomessa. Yle Uutisten mukaan Helsinki oli vuonna 2017 Suomen vähiten luterilaisin kunta. Vuonna 2013 alle puolet Helsingissä syntyneistä kastettiin kirkon jäseniksi. Kirkon jäsenprosenttiin vaikuttaa erityisesti maahanmuutto, joka nostaa kaupungin väkilukua, mutta ei lisää kirkkoon kuuluvien osuutta.

Kaikille luterilaisen kirkon herätysliikkeille, rukoilevaisuutta lukuun ottamatta, Helsinki on keskeinen kaupunki. Voimakkaimmin Helsingissä vaikuttaa evankelioiva herätyskristillisyys. Herätysliikkeiden kannattajajoukot ovat määrällisesti Helsingissä muuta maata suuremmat, mutta suhteellinen osuus väestöstä ja siten vaikutus seurakuntaelämään pienempi. Herätysliikkeiden kannalta erityisesti muualta maasta muuttaneet muodostavat liikkeiden elinvoimaisen ytimen. Vuonna 1987 järjestetyssä Missio Helsingissä yli 9 000 ihmistä tuli uskoon. Helsinki Mission jälkimainingeissa Helsingissä syntyi Tuomasmessu-yhteisö, joka kokoontuu viikoittain Mikael Agricolan kirkossa.

Kristilliset seurakunnat

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Helsingissä on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:

Nämä seurakunnat muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän (ruots. Helsingfors kyrkliga samfällighet), johon kuuluu yhteensä 18 suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä seurakuntaa. Näiden lisäksi Helsingissä toimii kaksi ei-alueellista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alaista seurakuntaa, Suomen saksalainen seurakunta sekä riikinruotsalainen Olaus Petrin seurakunta.

Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin ortodoksinen seurakunta toimii Helsingin lisäksi koko Uudellamaalla. Vuonna 2014 siihen kuului noin 20 000 jäsentä.

Helluntaiherätyksen piirissä Helsingissä toimivat Suomen suurin helluntaiseurakunta Saalem, Fila Helsinki, Lähetysseurakunta, Siion-seurakunta, Kontulan Metrokappeli, Lighthouse Christian Center, Malmin Saalem, Risteyspaikka sekä Vuosaaren Ankkuriseurakunta. Vapaakirkollisuutta edustaa Helsingin vapaaseurakunta. Baptistisia seurakuntia ovat Helsingin baptistiseurakunta ja ruotsinkielinen Helsingfors Baptistförsamling.

Entiset seurakunnat

Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Helsingin kaupungin nykyisellä alueella.

• Agricolan seurakunta (liitetty Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan 1999)
• Alppilan seurakunta (liitetty Kallion seurakuntaan 2011)
• Hakavuoren seurakunta (yhdistetty Huopalahden seurakunnan kanssa Haagan seurakunnaksi 2011)
• Helsingin pohjoinen suomalainen seurakunta (jaettu Keski-Helsingin ja Töölön seurakunniksi 1946)
• Huopalahden seurakunta (yhdistetty Hakavuoren seurakunnan kanssa Haagan seurakunnaksi 2011)
• Johanneksen seurakunta (ent. Helsingin eteläinen suomalainen seurakunta, liitetty Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan 1999)
• Keski-Helsingin seurakunta (jaettu Vanhankirkon, Lauttasaaren ja Suurkirkon seurakunniksi 1956)
• Kulosaaren seurakunta (liitetty Herttoniemen seurakuntaan 2011)
• Käpylän seurakunta (liitetty Oulunkylän seurakuntaan 2011)
• Lukas församling (yhdistetty Markus församlingin kanssa Petrus församlingiksi 2009)
• Malmin ruotsalainen seurakunta (jaettu Markus församlingiksi ja Matteus församlingiksi 1961; lisäksi Oulunkylän seurakunnan ruotsinkieliset siirrettiin samassa yhteydessä Markus församlingiin ja Kulosaaren ruotsinkieliset Matteus församlingiin)
• Malmin suomalainen seurakunta (jaettu Malmin, Pakilan ja Herttoniemen seurakunniksi 1961)
• Markus församling (yhdistetty Lukas församlingin kanssa Petrus församlingiksi 2009)
• Meilahden seurakunta (Liitettiin Töölön seurakuntaan 2019)
• Munkkivuoren seurakunta (liitetty Munkkiniemen seurakuntaan 2011)
• Norra svenska församling (liitetty Johannes församlingiin 2009)
• Södra svenska församling (liitetty Johannes församlingiin 2009)
• Taivallahden seurakunta (liitetty Töölön seurakuntaan 2011)
• Tomas församling (liitetty Johannes församlingiin 2009)
• Vanhankirkon seurakunta (liitetty Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan 1999)

Muut uskonnot

Pääkaupunkiseudulla on kaikkiaan noin 30 moskeijaa. Monet kieliryhmät ja kansallisuudet, kuten bangladeshilaiset, kosovolaiset, kurdit ja bosnialaiset ovat perustaneet omia moskeijoitaan. Muslimiyhteisöistä vanhin on 1800-luvulla muodostunut tataariyhteisö. Vuoden 2015 lopulla imaami Anas Hajjar arvioi, että suurina juhlapyhinä moskeijoissa käy yhteensä noin 10 000 muslimia.

Helsingin synagoga vuodelta 1906 on vanhempi Suomen kahdesta synagogaksi alun perin rakennetusta rakennuksesta.

Asuminen

Vuoden 2009 lopussa Helsingissä oli noin 326 000 asuntoa. Yksinasuminen on yleistynyt, ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä lähes puolet asuntokunnista oli yhden hengen talouksia. Vuonna 2009 Helsingissä oli osapuilleen saman verran omistus- ja vuokra-asuntoja.

1900-luvun alussa Helsingin asuntokantaa leimasi säädynmukaisuus: varakkaat asuivat verraten tasokkaasti, varattomat sitä vastoin alkeellisissa hökkeleissä. Sosiaalinen asuntotuotanto aloitettiin vuonna 1905, ja Töölöön ja Alppilaan rakennettiin asuntoja, joissa oli muun muassa vesijohto ja viemäri. Pitkänsillan pohjoispuoliset alueet saivat asemakaavan ja kunnallistekniikan 1900-luvun alusta lähtien. Suurin osa asui vuokralla ja vuokrat olivat korkeat, joten alivuokralaisuus oli yleistä.

1920-luvulla asuntorakentaminen oli noususuhdanteessa. Kaupungin ilme muuttui ratkaisevasti, kun puutalot purettiin kerrostalojen tieltä. Etu-Töölöön kohosi 1910-luvulla myöhäisjugend-tyylisiä kerrostaloja, 1920-luvulla suosittiin punatiiliklassismia. Toisen maailmansodan jälkeen Helsingin asuntopula oli ennennäkemätön, koska pommitukset olivat tuhonneet asuntoja ja uustuotanto oli sodan aikana hiipunut. Taloudelliset voimavarat keskitettiin kuitenkin sotakorvausten maksamiseen ja uudet asunnot saivat odottaa. Rintamamiestaloja nousi muun muassa Herttoniemeen, Pakilaan ja Paloheinään. Kaupunkirakenne hajautui ja ihanteena oli luonnonläheisyys. Syntyi matalia kerrostalorivistöjä, rivitaloja ja tornimaisia pistetaloja. Maaltamuuttajat alkoivat muuttaa kantakaupungin sijasta uusiin lähiöihin 1960-luvun puolenvälin jälkeen.

Helsinkiläisten asumiselle on ollut tyypillistä ahtaus, vaikka ahtauden määritelmää onkin muutettu useaan otteeseen. Vuonna 1950 kolmannes kaupunkilaisista asui ahtaasti, kun kriteerinä pidettiin yli kahta henkeä huonetta kohden. Saman määritelmän mukaan vuonna 2009 olisi asunut ahtaasti 0,7 prosenttia. Vuonna 1990 ahtaasti asumisen rajaksi määriteltiin yli yksi henkilö huonetta kohden eikä keittiötä enää laskettu huoneeksi. Tämän määritelmän mukaan viidesosa helsinkiläisistä asui ahtaasti vuonna 2009.

Asunnottomuus

Vuonna 2015 Helsingissä oli noin 3 500 yksinäistä asunnotonta. Noin tuhat heistä on ulkomaalaisia. Asunnottomista 700 on alle 25-vuotiaita, mikä on 400 vähemmän kuin vuonna 2013. Helsingin asumisen tuen päällikön Taru Neimanin mukaan asunnottomuus on vähentynyt, koska tilapäisen asumisyksiköiden paikkoja on enemmän kuin ennen. Vuonna 2015 Helsingin asumisyksiköissä oli runsaat 800 paikkaa ja jonotusajat niihin olivat keskimäärin vuoden mittaisia.

Talous

Vuonna 2021 Helsingin kaupunki sai verotuloja arviolta 3 829 miljoonaa euroa, ja yhteensä tuloja kertyi noin 5 815 miljoonaa. Suomen valtionosuusjärjestelmässä Helsinki on nettomaksaja, kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat. Kuntalain muutoksen edellyttämä Helsingin Energian yhtiöittäminen ja valtionosuuksien leikkaaminen ovat rasittaneet kaupungin taloutta vuodesta 2015 alkaen.

Helsinki on pörsseineen ja Aleksanterin ”pankkikatuineen” Suomen talouselämän keskus. Useat suomalaiset pörssiyhtiöt ja lähes kaikki Suomen keskeiset pankit ja vakuutusyhtiöt pitävät Helsinkiä kotipaikkanaan. Vuonna 2013 Helsingissä toimi lähes 44 000 yritystä, eli noin puolet Helsingin seudun yrityksistä ja kahdeksasosa koko maan yrityksistä. Helsingin seudulla vuonna 2013 toimineet suurimmat yritykset olivat Posti Oy, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Nordea Bank Finland Abp, Stockmann Oyj Abp ja ISS Palvelut Oy.

Valtiovarainministeriö on koordinoinut vuodesta 2000 alkaen hanketta, jossa pyritään sijoittamaan valtion yksikköjä ja toimintoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Työpaikkoja on siirtynyt vuosina 2000–2015 maakuntiin noin 4 200 henkilötyövuoden verran.

Työpaikat

Vuonna 2013 Helsingissä oli noin 382 000 työpaikkaa. Yksityisen sektorin työpaikkoja oli 240 000 ja valtion työpaikkoja 40 000. Kuntasektorilla työskenteli 65 000 henkeä, valtioenemmistöisissä osakeyhtiöissä 13 000 ja yrittäjänä toimi 25 000 henkeä. Noin 30 prosenttia Suomen valtion työpaikoista on Helsingissä.

Koko Helsingin seudun elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen. Seudun työpaikoista 16 prosenttia on jalostuksessa, 59 prosenttia kaupan ja muiden markkinapalveluiden toimialoilla sekä 25 prosenttia julkisissa palveluissa. Erityisesti kaupan ja muiden markkinapalvelualojen osuudet ovat Helsingin seudulla huomattavasti suurempia kuin koko maassa. Julkisten palveluiden työpaikkaosuus on seudulla jonkin verran pienempi ja jalostuksen osuus huomattavasti pienempi kuin koko maassa.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jolla on lähes 39 000 työntekijää. Helsinkiläisistä 18–64-vuotiaista 72 prosenttia oli työllisiä vuonna 2011, kun koko maan vastaava lukema oli 69,9 prosenttia. Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja, mutta runsaasti liike-elämän palvelujen ja tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkoja. Pääkaupungissa on yli 68 000 tietotekniikkaan liittyvien toimialojen työpaikkaa. Se on noin kolmasosa koko Suomen informaatiosektorin työpaikoista.

Eniten työpaikkoja on eteläisen suurpiirin alueella, Kampin alueen ollessa suurin keskittymä. Suuria keskittymiä keskustan ulkopuolella on keskisessä suurpiirissä Kallion, Vallilan ja Pasilan kaupunginosissa.

Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 131,8 prosenttia (2020), joten monet muidenkin kuntien asukkaat käyvät Helsingissä töissä. Tilastokeskuksen määrittelemään Helsingin työssäkäyntialueeseen kuului 26 kuntaa vuonna 2020.

Palvelut

Koulutus

Helsingissä sijaitsee neljä tiede- tai taideyliopistoa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan. Opiskelijoita näissä on lähes 50 000 – yli 28 prosenttia koko Suomen yliopisto-opiskelijoista. Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu.

Lisäksi toiminnassa on kuusi ammattikorkeakoulua: Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia ja ruotsinkielinen Arcada.

Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 15 000 opiskelijaa; tarjolla on yli 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot.

Suomenkielisellä työväenopistolla on yhdeksän omaa toimipaikkaa ja lisäksi se toimii 60 pisteessä, kuten kouluilla ja kirjastoissa.

Peruskoulujen lukumäärä muuttuu vuosittain oppilasmäärien mukaan. Vuonna 2016 kouluja on noin sata. Lukioita on 11 ja niissä vajaat 7 000 opiskelijaa. Vuoden 2016 arvion mukaan esi-, perus ja lukio-opetukseen osallistuu yhteensä 43 000 suomenkielistä ja 4 600 ruotsinkielistä oppilasta. Oman äidinkielen opetusta annetaan noin 40 kielellä.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Helsingin kaupungin sosiaalipalveluista vastaa sosiaali- ja terveysvirasto. Lapsiperheiden palveluihin kuuluvat äitiys-, lasten- ja perheneuvolat, kouluterveydenhuolto, terapiapalvelut, kotipalvelu, lastensuojelu ja perheoikeudelliset asiat. Aikuisille on terveyspalveluita, mielenterveys- ja päihdepalveluita, nuorten, ikääntyneiden ja vammaisten palveluita sekä sosiaaliseen tukeen ja toimeentuloon liittyviä palveluita muun muassa asunnottomille, maahanmuuttajille ja työttömille.

Helsingin kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä 25. Kaupungilla on viisi sairaalaa, näistä kaksi päivystäviä sairaaloita (Malmin ja Haartmanin sairaalat). Terveyspalveluita ollaan keskittämässä voimakkaasti.

Lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu on 21 hyvinvointialueen lisäksi Helsingin kaupungilla 1. tammikuuta 2023 alkaen. Hyvinvointialueen tehtäviä Helsingissä hoitaa uusi Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.

Energia, vesi- ja jätehuolto

Helsingin energiankulutus vuonna 2014 oli 1 598 gigawattituntia, noin neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 2,8 miljoonaa CO₂-ekvivalenttitonnia. Asukasta kohden laskettuna päästöt ovat vähentyneet vuodesta 1990 noin 39 prosenttia, joten Helsinki on jo saavuttanut vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen. Energiantuotannossa ollaan luopumassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä: Salmisaaren öljylämpökeskus on korvattu pellettilämpökeskuksella vuonna 2017 ja kaukolämmön tuotantokapasiteettia lisättiin. Hanasaaren hiilivoimala suljettiin vuonna 2023.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut eli HSY puhdistaa Päijännetunnelia pitkin tulevaa vettä Pitkäkosken ja Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksissa. Lisäksi Espoossa toimii Dämmanin vedenpuhdistuslaitos, joka ottaa veden Nuuksion Pitkäjärvestä. Jätevesiä käsittelee Viikin jätevedenpuhdistamo. Pääkaupunkiseudun kotitaloudet tuottavat vuosittain noin 360 000 tonnia jätettä. Niistä lajitellaan paperi, biojäte, kartonki, lasi, metalli ja muovijäte. Kierrätykseen kelpaamaton sekajäte kuljetetaan Vantaan Energian jätevoimalaan, missä siitä tuotetaan sähköä ja kaukolämpöä. Jätevoimala korvaa kaatopaikan.

Liikenne ja matkailu

Helsingissä toimii Helsingin seudun liikenteen (HSL) järjestämänä kattava julkinen liikenne, joka koostuu linja-autojen säteittäis- ja poikittaisyhteyksistä, kymmenen linjan raitiotiejärjestelmästä, Espooseen ulottuvasta kaksihaaraisesta metroradasta sekä kolmesta lähijunilla liikennöitävästä kaupunkiradasta. Lisäksi Helsingin seudulla liikennöi pikaraitiotie 15.

Vuonna 2002 joukkoliikennematkoja tehtiin noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista oli Suomen suurin. Matkoista vajaa puolet kuljettiin linja-autolla, vajaa kolmannes raitiovaunuilla ja runsas neljännes metrolla. Helsingissä on rakenteilla ja suunnitteilla useita 2020-luvulla valmistuvia joukkoliikennehankkeita, joista useimmat keskittyvät raitioteihin, kuten Kruunusillat-raitiotie. Helsingin baanaverkko on pyöräliikenteen edistämiseen keskittynyt kokonaisuus.

Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Merkittävimmät säteittäiset väylät ovat Itäväylä, Porvoonväylä, Lahdenväylä, Tuusulanväylä, Hämeenlinnanväylä, Turunväylä ja Länsiväylä. Lisäksi Helsinkiä kiertävät Kehä I ja Kehä III, joista edellinen on Suomen vilkasliikenteisin tie. Helsingissä on tuhatta asukasta kohti alle 350 autoa, kun koko maan keskiarvo on yli 450.

Lentoliikennettä palvelee Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema, jonka alle rakennettu Lentoaseman rautatieasema avattiin osana kehärataa 10. heinäkuuta 2015. Vuoteen 2021 asti yleisilmailua varten käytössä oli pienempi Helsinki-Malmin lentoasema.

Helsingin päärautatieasema on Suomen matkustajaliikenteen keskus. Noin kolme kilometriä pohjoisemmalla Pasilan rautatieasemalla rautatie haarautuu rantaratana länteen ja pääratana pohjoiseen. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kaupunkiradat tarjoavat junayhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua.

Helsingin Satama on merkittävä yleisen liikenteen tuonti- ja vientisatama ja Suomen vilkkain matkustajasatama sekä risteily- että linjaliikenteessä. Vuonna 2011 Helsingin satamassa oli 8 779 aluskäyntiä eli keskimäärin yli 24 laivaa joka päivä. Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2017 noin 11,8 miljoonaa matkustajaa, jolloin se nousi maailman vilkkaimmaksi satamaksi matkustajamäärällä laskettuna. Kesäsesongin aikana satamissa vieraili vuonna 2011 yli 258 risteilyalusta, jotka toivat Helsinkiin 385 000 päiväkävijää. Matkustajaliikenteessä Viking Line, Silja Line, Tallink ja muut yhtiöt tarjoavat säännöllisiä laivayhteyksiä lähinnä Tallinnaan, Pietariin, Tukholmaan, Riikaan ja Pohjois-Saksaan ja Ahvenanmaalle. Matkustajaliikenne keskittyy Eteläsatamaan ja Länsisatamaan. Tavaraliikenne on vuodesta 2008 alkaen kulkenut Vuosaaren satamaan, johon rakennettu Hansaterminaali palvelee myös matkustajaliikennettä Saksaan ja Viroon. Sataman tavaraliikennettä palvelee vuonna 2008 avattu Vuosaaren satamarata, joka kulkee Savion rautatietunnelissa Keravalle asti. Se poisti huomattavan määrän rautatieliikennettä kantakaupungista, kun radan avaamisen jälkeen Helsingin satamarata ja Sörnäisten satamarata purettiin.

Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on noin 12 000 laituripaikkaa. Suomenlinnaan kulkee lautta ja Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä.

Hotelliyöpymiset Helsingissä ovat lähes 13-kertaistuneet 50 vuodessa, ulkomaalaisten osalta lähes 18-kertaistuneet. Vuonna 1968 Helsingin hotelleissa majoittui noin 328 000 henkeä, joista runsaat 130 000 oli ulkomaalaisia. Vuonna 2018 Helsingin hotelleissa yöpyi lähes 4,2 miljoonaa henkilöä, joista 2,3 miljoonaa ulkomaalaista. Kuluneiden 50 vuoden mittaan Helsingin hotellien määrä on kasvanut paristakymmenestä 65:een ja niiden huonemäärä 1 400:sta noin 9 500:aan. Majoitusliikkeiden kapasiteetin käyttöaste vuonna 2017 oli Helsingissä lähes 80 prosenttia, kun se koko Suomessa keskimäärin oli runsaat 50 prosenttia.

Kulttuuri

Tapahtumia

Helsingin ehkä suurimpia kulttuuritapahtumia on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on usean viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2015 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 278 000 kävijää. Suurimmat yksittäiset tapahtumat ovat vuosittain järjestettävät Flow- ja Weekend-festivaalit. Vuosittain toukokuussa järjestetään Kaisaniemen puistossa eri kulttuureja esittelevä ilmaistapahtuma Maailma kylässä.

Kesäkuun 12. päivänä vietetään Helsinki-päivää, jonka lukuisat viihdetapahtumat huipentuvat ulkoilmakonserttiin. Kesäkuun viimeisellä viikolla vietetään Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtumaa, jonka kulkueeseen osallistui vuonna 2018 100 000 marssijaa. Heinäkuinen Tuska-festivaali on vuorostaan metallimusiikin suurin tapahtuma Pohjoismaissa. Vuonna 2015 tapahtumassa vieraili noin 25 000 kävijää. Elokuussa urbaanin musiikin ja kaupunkikulttuurin Flow Festival kerää kävijöitä Suvilahteen. Vuonna 2018 festivaalilla oli 84 000 kävijää.

Elokuva-alan merkittävin tapahtuma on syksyisin järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa, jolloin esitetään runsaan viikon aikana sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät koskaan päädy laajempaan levitykseen esimerkiksi poikkitaiteellisuutensa vuoksi. Vuonna 2014 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 62 000 katsojaa. Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa. Vuonna 2015 se järjestettiin 14. kerran.

Helsingissä on järjestetty useita kristillisiä suurtapahtumia. Evankelisuuden evankeliumijuhlat järjestettiin Helsingissä säännöllisesti muutaamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuosina 1874–1965 ja viimeksi 2017. Vanhoillislestadiolaisuuden suviseurat on järjestetty kahdesti Helsingissä vuosina 1910 ja 1959. Vuosittain Helsingin luterilaiset seurakunnat järjestävät Helsingin Urkukesä-tapahtuman. Evankeliset musiikkimessut järjestettiin Helsingissä vuosina 1973–2013. Vuonna 1987 järjestetty Billy Grahamin Missio Helsinki on suurin Helsingin Olympiastadionilla koskaan järjestetty ei-urheilullinen tapahtuma. Tilaisuuteen osallistui yli 183 000 kävijää.

Kulttuurin järjestäjät

Monet Suomen keskeiset kulttuurilaitokset sijaitsevat Helsingissä, kuten valtion taidemuseo Ateneum, nykytaiteen museo Kiasma, Suomen Kansallisooppera ja -baletti ja Kansallisarkisto. Teattereista voidaan mainita Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri ja Ruotsalainen teatteri.

Helsingissä toimii kaksi ammattimaista sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri, jotka pitävät konsertteja vuonna 2011 valmistuneessa Musiikkitalossa. Suuria populaarimusiikin keikkoja pidetään Olympiastadionilla, Hartwall Areenassa ja Helsingin jäähallissa. Rock-klubeista tunnetuin on Tavastia-klubi.

Helsingissä on kymmeniä elokuvasaleja, joista suurin on 635-paikkainen Tennispalatsin ISENSE-sali. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin teatteri Kino Regina ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa.

Kaupungissa on myös kunnallisia kulttuuripalveluita, esimerkiksi kirjastoja. Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjasto sijaitsee Pasilassa ja vuonna 2018 avattu keskustakirjasto Oodi sijaitsee Kansalaistorilla. Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus hallinnoi Helsingin kulttuurikeskuksia kuten Kanneltaloa ja Malmitaloa. Niissä järjestetään vuosittain kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.

Urheilu ja liikunta

Jalkapallossa Helsingin suosituin ja menestynein seura on Veikkausliiga-joukkue HJK eli Helsingin Jalkapalloklubi, joka on myös Suomen menestynein jalkapalloseura. HJK:n ykkösvihollinen on ollut pitkään nykyisin Kolmosessa pelaava HIFK ja joukkueiden välisiä otteluita kutsutaan Stadin derbyiksi. Oulunkyläläinen IF Gnistan taas nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2024. Muita helsinkiläisjoukkueita ovat mm. Ykkösliigan Pallokerho-35 ja Käpylän Pallo. Kolmosessa jalkapalloa pelaava Ponnistus on perustettu vuonna 1887 ja on yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita urheiluseuroja.

Jääkiekossa Helsingin suosituimmat ja menestyneimmät joukkueet ovat SM-liigajoukkue HIFK sekä nykyisin Mestiksessä pelaava Jokerit, joka vuosina 2014–2022 pelasi itäeurooppalaisessa KHL-liigassa. Kilpakumppaneiden välillä järjestettiin 2010-luvulla Talviklassikko-nimisiä ulkoilmaotteluita Helsingin olympiastadionilla.

Koripallossa Helsingissä pelaa Korisliiga-joukkue Helsinki Seagulls. Muita suuria seuroja ovat mm. Helsingin NMKY ja Torpan Pojat.

Roihuvuoressa on myös pesäpalloseura Roihu.

Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on vuodesta 1976 alkaen järjestetty lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Elokuinen Helsinki City Marathon, jonka reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen, on Suomen suurin juoksutapahtuma. Sillä on vuosittain noin 6 000 osanottajaa. Suuri liikuntatapahtuma on myös Naisten Kymppi. Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin merkittäviä arvokilpailuja, joista omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset.

Suurin osa Helsingin liikuntapaikoista on kaupungin liikuntaviraston vastuulla, kuten 70 liikuntahallia tai -salia ja noin 350 urheilukenttää. Jäähalleja on yhdeksän, joista kolme liikuntaviraston hallinnassa. Talvisin on käytössä seitsemän tekojäärataa. Uimaan Helsingissä pääsee 14 uimahallissa, joista suurin on Mäkelänrinteen uintikeskus, kahdessa maauimalassa ja yli 20 uimarannalla, joista Hietaniemen uimaranta lienee tunnetuin.

Ystävyyskaupungit ja kansainväliset yhteydet

Helsinki kuuluu useaan kansainväliseen verkostoon. Tärkeimpiä kahdenvälisiä kaupunkikumppaneita ovat Tallinna, Tukholma ja Pietari sekä muut eurooppalaiset pääkaupungit. Lisäksi Helsingillä on erityinen historiallinen kumppanuussuhde Pekingin ja Moskovan kanssa. Helsinkiä edustaa Helsinki EU Office Brysselissä ja Helsinki-keskus Pietarissa.

Katso myös

• Helsingin korttelit
• Luettelo tunnetuista helsinkiläisistä
• Luettelo Helsingin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Lähteet

• Helsingin kaupunki hel.fi. Viitattu 14.2.2016.
• Visit Helsinki (Helsingin kaupungin virallinen matkailusivusto) Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
• Helsingin ulkomaalaisväestö vuonna 2005 – Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2005/34. (PDF)
• Helsingin väestöennuste 2006–2030 – Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2005/32. (PDF)
• Tilastotietoja Helsingistä 2005 – Helsingin kaupungin tietokeskus. (PDF)
• Cantell, Timo & Lahti, Tero: Helsinki tiedon kohteena. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 2011. ISBN ISBN 978-952-223-989-1 (painettu); ISBN 978-952-223-990-7 (verkossa). Teoksen verkkoversio (PDF).
• Ilonen, Arvi: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa – arkkitehtuuriopas. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23193-6.

Viitteet

Kirjallisuutta

• Biström, Anna & Paqvalén, Rita & Rask, Hedvig (toim.): Naisten Helsinki: Kulttuurihistoriallinen opas. (Kvinnornas Helsingfors: En kulturhistorisk guide, 2010.) Suomentaneet Riie Heikkilä ym. Helsinki: Schildts, 2010. ISBN 978-951-50-1994-3.
• Haavikko, Paavo (toim.): Helsinki – kaupunki graniittisilla juurilla, avaralla niemellä. Helsinki: Art House, 2000. ISBN 951-884-275-2.
• Jokinen, Pauli (teksti) & Väänänen, Marja (valokuvat): Kulttuurikävelyllä Helsingissä. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-546-4.
• Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Helsinki, Itämeren tytär: Lyhyt historia. Uudistettu laitos. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21812-8.
• Leino, Eino: Kirjailijoiden Helsinki. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8846-1.
• Ääniä stadista. Otavan äänikirja. Toimittanut Peikko Pitkänen (2 cd-levyä + 16-sivuinen esite).
• Lahjottu Helsinki, Eero Taivalsaari, 1988

Aiheesta muualla

• Kotisivut • Matkailusivut • Paikkatietopalvelut • Opaskartta • Tapahtumat Helsingin kaupunki
• Helsingin avainluvut Tilastokeskus
• Kaupunkiportaali – Uutisia, hakupalveluja ja tietoa Helsingistä pääkaupunkiseudun asukkaille ja matkailijoille
• Helsinki – Itämeren tytär Kooste Ylen Elävässä arkistossa
• Helsingin kaupunkiopas: Helsinkiopas – Yritykset, nähtävyydet ja tilastotietoa
• Helsinki 450 vuotta juhlajulkaisu
• Helsingin arkeologisia tutkimuksia – Museoviraston aikaansaannoksia
• Helsinki lapsiperheiden retkioppaassa
• Korttelit – Kuvitettu kävelykierros keskustan kortteleissa
• Albumit auki – Etsi hakukoneella valokuvia Helsingistä 1800-luvun lopulta tähän päivään
• Reittiopas joukkoliikenteeseen
• Finna-palvelussa olevia kuvia