Aller au contenu principal

Vanves


Vanves


Vanves on Ranskan kunta Ile-de-Francen alueella Hauts-de-Seinen departementissa. Se sijaitsee Pariisin kaupungin lounaispuolella, 5,6 kilometrin päässä Pariisin keskustasta. Kaupunki on yksi tiheimmin asuttuja koko Euroopassa. Siellä on arviolta 27 783 asukasta (vuonna 2014) ja sen pinta-ala on 1,56 neliökilometriä. Kaupunki kuuluu kuntien yhteistyöelimeen, jonka nimi on Communauté d'agglomération Arc de Seine.

Historia

Kaupungin historiassa merkittävä päivä oli 1. tammikuuta 1860, jolloin Pariisin kaupungin alueellinen laajeneminen toteutettiin liittämällä siihen naapurikuntia. Silloin liitettiin Pariisiin Vanvesin pinta-alasta noin kolmasosa, ja alueet muodostavat nykyisin eritoten Plaisancen-alueen Pariisin kaupungin 14. kaupunginosassa.

Muutamaa vuotta myöhemmin, 8. marraskuuta 1883, noin puolet Vanvesin alueesta liitettiin uuteen Malakoffin kuntaan.

Liikenne

Vanvesin kunta kuuluu Pariisin metron toiminta-alueeseen. Sinne liikennöi metrolinja numero 13, ja alueella on useita metroasemia.

Vanvesin rautatieaseman kautta kulkee myös suuri osa esikaupunkijunien liikenteestä, sillä kaikki Montparnassen asemalta lähtevät junat kulkevat juuri Vanvesin aseman kautta.

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vanves Wikimedia Commonsissa
  • Kaupungin internetsivut
  • Lycee Michelet – historiallinen koulutusinstituutti (Arkistoitu – Internet Archive)



Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Vanves by Wikipedia (Historical)


Langue des articles




Quelques articles à proximité