Espoon tuomiokirkko

Espoon tuomiokirkko (ruots. Esbo domkyrka) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon Espoon hiippakunnan tuomiokirkko ja kahden seurakunnan eli Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenska församlingenin kotikirkko. Kirkko sijaitsee Espoon keskuksen Pappilanmäen Kirkonmäellä Espoonjoen rannalla. Keskiaikaista harmaakivikirkkoa pidetään yleisesti Espoon tärkeimpänä historiallisena rakennuksena, ja eräs kunnan julkaisu määrittää sen olevan ”rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti Espoon tärkein yksittäinen kohde”. Kirkko on pyhitetty apostoli Matteukselle.

Tuomiokirkkona rakennus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuorin, sillä tuomiokirkko siitä tuli kirkolliskokouksen päätöksellä 1. tammikuuta 2004 lähtien. Samalla Espoon vanhan kirkon kirkkoherrasta tuli Espoon tuomiorovasti ja Kanta-Espoon seurakunnasta Espoon tuomiokirkkoseurakunta. Espoon tuomiokirkko on yli 500 vuotta vanha.

Historiaa

Kolmilaivainen hallikirkko

Espoon tuomiokirkko on mahdollisesti Vantaan Pyhän Laurin kirkon jälkeen pääkaupunkiseudun vanhin säilynyt rakennus. Markus Hiekkasen mukaan Espoon kirkon tyylipiirteet sekä puulustoanalyysi alkuperäisistä jalashirsistä ja rakennustelineistä osoittavat yksiselitteisesti, että kirkko rakennettiin vuosien 1485 ja 1490 välissä.^{lähde tarkemmin?} Alun perin kirkko rakennettiin kolmilaivaiseksi suorakaiteen muotoiseksi hallikirkoksi, jossa oli pieni asehuone ja sakasti. Ikkunoita oli vähemmän kuin nykyään, ja ne olivat pienempiä. Seinät ja kattoholvit oli peitetty niin sanotuin munkkimaalauksin – kaikki eivät suinkaan osanneet lukea.

Kirkkoon rakennettiin saarnastuoli ja penkit uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvun alussa. Uusi saarnatuoli on 1690-luvulta. Katto- ja seinämaalaukset peitettiin 1791ja ikkunoita suurennettiin, jotta kirkosta tulisi valoisampi. Kirkossa on ollut urut 1700-luvun lopusta alkaen.

Kirkon alkuperäisen runkohuoneen muoto näkyy nykyään itä- ja länsisakaroissa.

Ristikirkoksi

Espoon väkiluku oli 1700-luvun lopussa noin 1900 henkilöä ja kirkko alkoi käydä ahtaaksi, vaikka tilaa oli saatukin lisää puisista lehtereistä. Kirkko laajennettiin arkkitehti Pehr Granstedtin suunnitelmien pohjalta poikkilaivaiseksi ristikirkoksi 1821–1823. Asehuone oli purettu jo 1810-luvulla. Poikkilaivan rakentamiseksi kirkon sivuseinistä purettiin keskiosat, kaksi tiilipilaria ja näihin tukeutuneet kuusi kattoholvia. Poikkilaivan ulkoseinät on muurattu alkuperäisten kiviseinien tapaan, mutta niiden yksityiskohdat viittaavat modernimpaan empiretyyliin, kuten myös uudet holvit, jotka tehtiin tiilestä muurattuina tynnyriholveina.

Keskiaikaisia kivikirkkoja herättiin arvostamaan 1900-luvun alussa kansallisromantiikan suosion myötä. Poikkilaiva hallitsi kirkon sisätilaa. Palauttaakseen sisätilaa tasapainoisemmaksi professori Armas Lindgrenin suunnittelemissa korjaustöissä 1930-luvulla ristikeskukseen tehtiin tähtiholvi, joka kohosi tynnyriholvia korkeammalle. Aluksi oli tarkoitus muurata holvi tiilestä, mutta päädyttiin kuitenkin betoniseen kuoriholviin, jossa on ruoteet tiiliholvin tapaan. 1700-luvun lopulla peitetyt kalkkikivimaalaukset itä- ja länsisakaroiden seinissä ja tähtiholveissa paljastettiin. Paljastuneet maalaukset kuvaavat maailman historiaa luomisesta lunastukseen ja myös arkielämän asioita, kuten hevoskauppaa ja lehmänlypsyä.

Alttaripöydän siirto

Kirkon viimeisin korjaus valmistui 1982 professori Ola Hanssonin suunnitelman mukaan. Näkyvin uudistus oli alttaripöydän siirtäminen itäpäädystä etupilarien väliin. Kirkossa on nykyään istumapaikkoja noin 550 hengelle. Alttarin yläpuolelle kuoriholviin sijoitettiin entiselle paikalleen 1400-luvulta peräisin oleva puinen krusifiksi. Krusifiksi oli ollut muualla 150 vuotta, viimeisimpänä sijoituspaikkana oli ollut Kansallismuseo. Alttaritauluna kirkossa on ikkuna, jossa oleva Gunnar Forsströmin 1942 tekemä lasimaalaus kuvaa Vuorisaarnaa.

1980-luvun korjausten yhteydessä kirkossa tehtiin arkeologisia kaivauksia ja lattian alle haudattujen espoolaisten jäänteet haudattiin kirkkomaahan.

Urut

Kirkon nykyiset urut ovat valmistuneet vuonna 2012. Ne ovat Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat, äänikertoja on 42, ja ne edustavat Friedrich Ladegast -henkistä saksalais-romanttista traditiota. Kirkossa pidetään paljon konsertteja.

Julkisivun on suunnitellut urkufasaadien suunnitteluun erikoistunut ruotsalainen arkkitehti Ulf Oldæus.

Kirkon edelliset urut olivat puusepänliike J.N. Virtasen rakentamat, 38-äänikertaiset ja peräisin vuodelta 1967; urkuja oli laajennettu vuonna 1989. Seurakunta piti urkujen korjausta liian kalliina saatuun hyötyyn nähden ja päätti hankkia uudet urut. Vanhat urut myytiin ja ne ovat nykyään Oulun Rauhanyhdistyksen toimitalossa.

Ympäristö

Espoon tuomiokirkko ja sitä ympäröivä Kirkonmäki sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Kirkko on rakennettu liikenteellisesti oivalle paikalle: lähellä olivat sekä Kirkkojärven ja Espoonjoen vesireitit että tärkeä maakulkuväylä, Suuri Rantatie. Sijainti oli vuonna 1458 itsenäistyneessä kirkkopitäjässä keskeinen.

Kellotapuli

Nykyinen erillinen kellotapuli valmistui vuonna 1767. Sen alaosa on kiveä ja yläosa puuta. Tapulin kellot on valettu Tukholmassa, suurin vuonna 1765 ja kaksi pienintä vuonna 1736.

Kirkon hautausmaa

Espoon tuomiokirkon ympärillä oleva hautausmaa on noin yhdentoista hehtaarin laajuinen ja sitä on laajennettu viidesti. Kirkkomaalla on toiminut vuodesta 1976 toimituskappeli. Historiallinen hautausmaa on kirkon välittömässä läheisyydessä ja kellotapulin puoleisen oven vieressä on Karjalaan jääneiden vainajain muistomerkki. Hautausmaalla on oma osasto sotaveteraaneille ja sankarihaudoille.

Seurakuntatalo

Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo on arkkitehtitoimisto G. & E. Adlercreutzin suunnittelema, ja se valmistui vuonna 1995. Seurakuntatalon tornin paikalla oli aiemmin palokunnantalon torni, ja rakennuksen paikalla oli vuoden 1941 maaottelumarssin lähtöpaikka.

Katso myös

Urkuyö ja aaria, konserttitapahtuma Espoon tuomiokirkossa
Muuralan pappila ja Pitäjäntupa

Lähteet

Pauli Saloranta (toim.): Espoon keskuksen kaupunkipolut (2 x pdf) (Keskustan polku) Espoon kaupunkipolut -esitesarja. 2014. Espoon kaupunki. Arkistoitu 19.2.2018. Viitattu 19.2.2018.