Suomen Merimieskirkko

Suomen Merimieskirkko ry (ruots. Finlands Sjömanskyrka rf) on merimieslähetystä Suomessa sekä ulkomailla tekevä yhdistys, joka on perustettu vuonna 1875. Yhdistyksen päämaja sijaitsee Helsingissä. Merimieskirkko toimii nykyisin Suomessa 12 satamassa ja ulkomailla yli 10 paikkakunnalla.

Merimieskirkkojen palvelujen käyttäjiä ovat erityisesti suomalaisissa kauppalaivoissa työskentelevät merimiehet sekä ulkosuomalaiset. Heidän lisäkseen kirkoilla vierailee muun muassa rekkamiehiä, au paireja, opiskelijoita, interreilaajia, motoristeja, erilaisia ryhmiä, turisteja sekä ulkomailla työskenteleviä suomalaisia.

Suomen Merimieskirkko on SOSTEn jäsenjärjestö. Lisäksi Suomen Merimieskirkko vuodesta 2019 lähtien Suomen Ekumeenisen Neuvoston kumppanuusjärjestö.

Historia

Suomen Merimieskirkko perustettiin vuonna 1875 nimellä Suomalaisten merimiesten ulkomaan satamissa sielunhoitoyhtiö. Viisi vuotta myöhemmin (1880) lähetettiin ensimmäinen merimiespappi Elis Bergroth Englantiin Grimsbyn satamaan. Merimieslähetysasemia perustettiin sittemmin muun muassa Lontooseen, Hampuriin, Antwerpeniin ja Rotterdamiin sekä lähes kaikkiin Euroopan merkittävimpiin satamakaupunkeihin. Australiassa lähetysasemia oli Melbournessa ja Sydneyssä. San Franciscoon ja New Yorkiin perustetut merimieslähetysasemat siirtyivät myöhemmin amerikansuomalaisten hoidettaviksi. Tilapäistä toimintaa seura on harjoittanut noin 110 paikkakunnalla.

Suomessa lähetysasemia toimi Viipurissa, Kotkassa, Helsingissä, Hangossa, Turussa, Porin Reposaaressa, Vaasan Vaskiluodossa sekä Oulussa.

Vuonna 1898 Merimieslähetysseura lähetti siirtolaispappeja Yhdysvaltoihin. Seuralla oli lisäksi toinen siirtolais- ja merimieslähetysasema Montrealissa. Siirtolaislähetystä on harjoitettu myös muun muassa Hangossa, Lontoossa ja Melbournessa. Vuonna 1924 perustettiin Helsinkiin merimieslähetysopisto. Samana vuonna perustettiin myös Suomen Kokki- ja Stuerttikoulu, joka koulutti kokkeja ja talousesimiehiä suomalaisia laivoja varten. Koulun toiminta lopetettiin 1966, kun valtion ylläpitämät merimiesammattikoulut ottivat koulutuksen hoitaakseen.

Merimieskirkko julkaisee Merimieskirkko-nimistä aikakauslehteä. Se on perustettu nimellä Merimiehen Ystävä vuonna 1882. Nykyisin lehti ilmestyy kolme kertaa vuoden aikana ensimmäisen numeron ollessa yhdistyksen toimintakertomus. 1990-luvulla Suomen Merimieslähetysseura muutti nimensä nykyiseen muotoon Suomen Merimieskirkko ry:ksi.

Toiminta

Suomen Merimieskirkko palvelee kaikkia liikkuvia ihmisiä ja ulkosuomalaisia. Merimieskirkko tekee evankelis-luterilaisen kirkon työtä ulkomailla ja toteuttaa kansainvälistä diakoniaa Suomen satamissa. Yhteensä Suomen Merimieskirkon tapahtumissa käy 250 000 henkilöä vuodessa.

Vuonna 2023 yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Lappalainen ja pääsihteerinä Hannu Suihkonen.

Suomen merimieskirkko tekee kristillistä, kulttuurista ja sosiaalista työtä. Työtä tekevät merimiespapit, sosiaalikuraattorit, taloushenkilökunta, projektityöntekijät sekä laaja vapaaehtoisten joukko. Merenkulkijoita tavataan laivoilla ja heidän palveluunsa kohdistetaan erityistä huomiota sielunhoidon, virkistys- ja vapaa-ajantoiminnan sekä kuljetuspalvelun avulla. Merimieskirkoilta käsin tehdään työtä erityisesti eritystilanteisiin joutuneiden keskuudessa sairaaloissa, vankiloissa ym. laitoksissa. Yhä enemmän on tarvetta perhetyöhön ja lapsi- ja nuorisotyöhön. Työtä tehdään lisääntyvässä määrin ikääntyvien suomalaissiirtolaisten keskuudessa, joiden vanhuusiän ongelmia vierauden tunne usein lisää. Lontoon merimieskirkossa on myös majoitustilat.

Suomessa tehtävän merimieskirkkotyön pohjana on ns. anglo-amerikkalainen malli, jolla tarkoitetaan oman maan satamissa ja paikallisin voimin (näistä suurin on katolisen kirkon Stella Maris -järjestö) toteutettavaa kansainvälistä toimintaa. Merimieskirkko on avoinna kaikille merenkulkijoille kansallisuuteen ja uskontunnustukseen katsomatta. Sen rahoitus on usein paikallisten vastuulla ja toiminnassa vapaaehtoisten osuus on merkittävä.

Työmuoto, jonka erityisesti suomalaiset ovat kehittäneet, on laivapappi- tai laivakuraattoritoiminta. Tässä työmuodossa työ viedään laivoille mukana purjehtivien pappien ja muiden työntekijöiden seilatessa viikon kaksi, joskus jopa pidempäänkin laivan mukana. Työn idea on olla matkassa ja elämäntilanteessa mukana, tehdä merenkulkijan apuna tämän työtä ja siinä äärellä mahdollistaa luottamukselliset keskustelut. Työ on saanut niin merenkulkijoiden kuin varustamoidenkin varauksettoman tuen.

Uusimpia merimieslähetyksen toimintamuotoja on kotimaisten huviveneilijöiden palvelu.

Merimieskirkolla on oma kirkkoviini, jota voi ostaa Alkosta. Viini on valmistettu Malagassa.

Nykyiset toimipaikat

Merimieskirkko toimii Suomessa seitsemässä satamassa, joissa sillä on oma tai vuokrattu toimitila (Hamina, Helsinki (Vuosaari), Kemi, Kokkola, Oulu, Raahe, Rauma ja Turku). Haminan merimieskirkon satamakuraattori käy laivoilla myös Kotkan satamassa, Kemin merimieskirkon satamakuraattori Torniossa, Rauman merimieskirkon satamakuaattori Porissa ja Turun merimieskirkon satamakuraattori Naantalissa.

Ulkomailla Suomen Merimieskirkolla on toimipaikka viidessä eri Euroopan maassa Belgiassa (Brysselissä ja Antwerpenissa), Puolassa, Isossa-Britanniassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Kreikassa sekä jonkin verran myös Kaukoidässä.

Talous

Rahoitus

Katso myös

• Rotterdamin suomalainen merimieskirkko
• Belgian suomalainen merimieskirkko

Lähteet

• Suomen Merimieskirkon kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen Merimieskirkko Wikimedia Commonsissa

• Lontoon suomalaisen merimieskirkon kotisivut
• Rotterdamin suomalaisen merimieskirkon kotisivut
• Hampurin suomalaisen merimieskirkon kotisivut
• Merimieslähetyksemme 50 vuotta sitten, Suomen Kuvalehti, 07.05.1932, nro 19, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kuinka merimieslähetystyötä tehtiin 50 vuotta sitten. Hullin merimieslähetysaseman 50-vuotisjuhlan johdosta Viikkoliitteelle kirj. pastori Toivo Winter, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 10.09.1933, nro 37, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot