Suomen Islam-seurakunta

Suomen Islam-seurakunta (Finlandiya İslam Cemaati) on islamilainen seurakunta, jonka jäseniä ovat Suomen tataarit. Seurakunnalla on toimintaa Helsingissä ja Järvenpäässä. Vuonna 2014 seurakuntaan kuului noin 600 jäsentä. Seurakunnan jäseniksi hyväksytään vain tataarit, mutta heidän tiloissa rukoilee muitakin muslimeja.

Historia

Suomen Islam-seurakunnan toiminta alkoi 24. huhtikuuta 1925, kun valtioneuvosto hyväksyi sen säännöt ja se rekisteröitiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Tuolloin seurakunta toimi nimellä Suomen muhamettilainen seurakunta. Toiminnan alussa jäseniä oli 528. Alun perin osa tataareista oli vastustanut seurakunnan perustamista, mutta siitä tuli nopeasti tärkeä tataareja yhdistävä tekijä.

Suomi oli toinen länsimaa, jossa muslimien uskonnollinen yhdyskunta tunnustettiin virallisesti – ensimmäinen tunnustus tapahtui Itävallassa vuonna 1908. Seurakunnan virallinen kieli oli suomi, mutta tilaisuuksissa käytettiin myös muita kieliä. Säännöt eivät sisältäneet mainintaa turkin tai tataarin kielistä, eikä jäsenkuntaa rajoitettu etnisin perustein. Vielä tuohon aikaan Suomen muslimit olivat kuitenkin lähes kaikki tataareja.

Vuonna 1932 yhdyskunta haki lupaa avioliittoon vihkimiseen, mutta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli vastusti asiaa. Tuomiokapituli pelkäsi muslimiseurakunnan vihkimisoikeuden johtavan moniavioisuuteen. Luvan myöntämisestä järjestettiin 1. joulukuuta 1932 äänestys, jonka jälkeen lupa myönnettiin. Siitä lähtien Suomen Islam-seurakunnan imaami on voinut vihkiä seurakunnan jäseniä avioliittoon.

Vuonna 1963 seurakunnan nimeksi muutettiin Suomen Islam-seurakunta. Seurakunta toimi henkikirjoitusviranomaisena vuoteen 1971, kunnes jäsenrekisterit liitettiin Väestörekisterikeskukseen.

Suomen Islam-seurakunnan tunnetuimpiin ulkomaisiin vieraisiin lukeutuu Tunisian presidentti Habib Bourguiba, Irakin suurlähettiläs Saleh Mehdi Amash, Tatarstanin presidentit Rustam Minnihanov ja Mintimer Šaimijev, sekä Turkin presidentit Abdullah Gül ja Recep Tayyip Erdoğan (silloinen pääministeri).

Tilat

Vuonna 1941 seurakunta hankki kivitalon Helsingin Fredrikinkadulta. Vuonna 1948 se osti samalta kadulta Uudenmaankadun risteyksestä puutalon, jonka paikalle rakennettiin vuosina 1958–1961 Armas Lahtisen suunnittelema Islam-talo. Talon rakentaminen maksoi 170 miljoonaa markkaa, ja se rahoitettiin lainoilla ja lahjoituksilla. Seurakunta sai viiden miljoonan markan suuruiset lahjoitukset Pakistanista ja Turkista, sekä Marokosta 600 000 markkaa. Helsingin lisäksi Suomen Islam-seurakunta omistaa Järvenpään moskeijan sekä rukoushuoneet Turussa ja Kotkassa. Historioitsija Antero Leitzingerin mukaan tataarit eivät kutsu rukoushuonetta moskeijaksi (mäçet), jos siitä puuttuu minareetti.

Seurakunnalla on hautausmaat Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla ja Turun hautausmaalla kristillisten hautausmaiden yhteydessä. Ennen Karjalan menetystä myös Viipurissa oli islamilainen hautausmaa. Islamilaisten hautausmaiden ulkopuolella sijaitsee lisäksi kristillisille hautausmaille haudattujen muslimien aidattuja hautoja.

Hautajaiset ovat yhteisön keskuudessa yleensä merkittävä tapahtuma, johon osallistuu perheenjäsenten lisäksi runsas määrä muita yhteisön jäseniä. Tataarit noudattavat islamilaista tapaa hautauksessa; ruumista ei polttohaudata ja se pestään ennen hautaan asettamista. Poiketen esivanhempiensa tavasta kotikylissään, ruumis laitetaan arkkuun. Perinteisesti se asetettaisiin maahan kaivettuun hautaan niin, että ruumiin kasvopuoli on aseteltuna kohti Mekkaa. Tämä sama käytännön muutos ilmenee myös kaupungeissa asuvilla Venäjän tataareilla.

Suuntaus ja toiminta

Suomen Islam-seurakunnan vuoden 2023 yhdyskuntajärjestys toteaa muun muassa seuraavat asiat:

• Seurakunnan varsinaisiksi jäseniksi hyväksytään kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö, joka on ollut joko seurakunnan alaikäisenä jäsenenä tai joka on ollut kolme vuotta koejäsenenä ja jonka seurakunta katsoo seurakunnan hallituksen islaminuskon perusteiden ja tataarinkielen perusteiden tuntemisesta suorittaman kuulustelun jälkeen omaksuneen seurakunnan tunnustuksen ja joka lupaa noudattaa seurakuntajärjestystä.

• Seurakunnan varsinaisten jäsenten lapset ovat seurakunnan jäseniä kunnes täyttävät kahdeksantoista vuotta ja seurakunta heidät seurakunnan hallituksen islaminuskon perusteiden ja tataarinkielen perusteiden tuntemisesta toimittaman kuulustelun jälkeen varsinaisiksi jäsenikseen hyväksyy.
• Seurakunnan hallituksen muodostavat seurakunnan imaami, sen puheenjohtaja ja viisi varsinaista jäsentä.

Vaikka seurakunnan jäseneksi pääsee vain tataarit tai heidän puolisonsa kolmen vuoden koeajan jälkeen, käy seurakunnan tiloissa rukoilemassa muitakin muslimeja. Suomen Islam-seurakunnan edustamaa islamia on kuvailtu "liberaaliksi islamiksi", mutta ainakaan hallituksen entinen puheenjohtaja Atik Ali ei ilmaise asiaa samoin. Hänen mukaansa on olemassa vain yksi islam, ja myös he edustavat sitä. Jotkut jäsenet ovat aktiivisempia kuin toiset.

Puheenjohtajat

• Weli-Ahmed Hakim (1925–1926)
• Kemal Baibulat (1926–1928)
• Ismail Arifulla (1928–1929)
• Zuhur Tahir (1929–1961)
• Osman Ali (1961–1982)
• Abdullah Ali (1982–1988)
• Okan Daher (1988–2012)
• Atik Ali (2012–2018)
• Gölten Bedretdin (2018–)

Imaamit

Seurakunnan ensimmäisenä ja pitkäaikaisena imaamina toimi Weli-Ahmed Hakim (vuoteen 1962). Hänen jälkeensä tuli kolme imaamia, jotka olivat kaikki syntyneet Turkissa, mutta omasivat alkujaan tataarijuuret.

Ahmet Naim Atasever, Hakimin seuraaja, oli syntynyt Kütahyan maakunnassa. Hänen perheensä oli lähtöisin silloisesta Kazanin kuvernementista. 1980-luvun alussa hänet korvasi Eskişehirin maakunnassa syntynyt krimintataari Abdurrahman Kaya. Tämän jälkeen imaamina toimi Enver Yıldırım, joka oli syntynyt Konyan maakunnassa. Hänen sukunsa oli Omskin siperiantataareja.

Vuodesta 2004 imaamina on toiminut filosofian tohtori Ramil Belyaev, joka saapui Suomeen Moskovasta ja on syntyjään Nižni Novgorodin alueelta.

Katso myös

• Luettelo Suomen islamilaisista yhteisöistä
• Tampereen tataariseurakunta
• Järvenpään moskeija
• Euroislam

Huomautukset

Lähteet

• Leitzinger, Antero: Suomen tataarit. East-West Books Helsinki, 2006. ISBN 952-99592-2-2.

Viitteet