Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki

Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki (myös Crescendo) on Helsingin Eläintarhassa sijaitseva valtakunnallinen Suomen sisällissodan punaisten muistomerkki. Vuonna 1970 paljastettu pronssinen veistos on kuvanveistäjä Taisto Martiskaisen suunnittelema. Se on omistettu sisällissodassa punaisten puolella taistelleiden ja kaatuneiden sekä vankileireillä kuolleiden naisten ja miesten muistolle. Muistomerkki seisoo graniittisella jalustalla kallion päällä lähellä Nordenskiöldinkadun ja Pohjoisen Stadiontien risteystä.

Crescendo oli valmistuessaan Suomen suurin yhtenäinen pronssiveistos, jonka valaminen Suomen Kuvanveistäjäliiton taidevalimolla Herttoniemessä kesti yli puoli vuotta. Nimi on italiankielinen musiikkitermi, joka tarkoittaa ”voimistuen”. Muutoin abstraktiin veistokseen on kuvattu vääristyneitä ihmishahmoja, jotka työntyvät esille sen poimuista. Etupuolella on graniittijalustaan kiinnitetyssä pronssilaatassa teksti ”Punaisten puolella taistelleiden, kaatuneiden ja vankileireillä tuhoutuneiden naisten ja miesten muistolle”. Teoksen taustapuolella on Maiju Lassilan, Elmer Diktoniuksen ja Elvi Sinervon runonsäkeitä sekä Kansainvälisen ensimmäisen säkeistön sanoja.

Muistomerkkihanke

Hanke valtakunnallisesta punaisten muistomerkistä käynnistyi vuonna 1965. Sitä ajamaan perustettiin Vuoden 1918 Kansalaissodan Muistomerkkitoimikunta ry, jonka johtoon valittu Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) puheenjohtaja Kusti L. Kulo oli myös entinen punakaartilainen. Kyseessä oli aluksi pelkästään kansandemokraattisen liikkeen hanke. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) oli jo vuodesta 1961 suunnitellut ”Suomen työväenliikkeen nousun” muistomerkkiä, kun Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) käynnisti kilpailevan hankkeen kansalaissodan muistomerkistä ja pyysi sosiaalidemokraatteja osallistumaan siihen. SDP kieltäytyi aluksi tukemasta väkivaltaista vallankumousta ihannoivana pidettyä muistomerkkihanketta, ja varsinkin puolueen puheenjohtaja Rafael Paasio vastusti siihen osallistumista. Kun SKDL:n eduskuntaryhmä syksyllä 1967 teki aloitteen valtion osallistumisesta muistomerkin kustannuksiin, enemmistö SDP:n eduskuntaryhmästä halusi tukea aloitetta. Pääministeriksi kohonnut Paasio hyväksyi lopulta puolueensa osallistumisen sillä ehdolla, että muistomerkin aiheena olisivat kuolleet sodan uhrit eikä itse vallankumous. Tämän jälkeen hankkeesta tuli koko työväenliikkeen ja valtion yhteinen.

Muistomerkin tekijäksi oli alun perin pyydetty 72-vuotiasta kuvanveistäjää Wäinö Aaltosta, joka kuitenkin kuoli toukokuussa 1966. Tämän jälkeen julistettiin syyskuussa 1967 muistomerkkikilpailu. Monumentin rahoitus oli tuolloin vielä auki, mutta se varmistui valtion tultua hankkeeseen mukaan. Lisäksi kustannuksiin osallistuivat Helsingin kaupunki, 40 muuta kaupunkia ja kuntaa sekä lukuisia työväenliikkeen järjestöjä, yhteisöjä ja laitoksia.

Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä 45 ehdotusta, joista syksyllä 1968 valittiin voittajaksi hyvinkääläisen Taisto Martiskaisen ehdotus Crescendo. Toisen palkinnon sai Viljo Mäkisen ehdotus Käy eespäin, ja kolmannen Tapio Junnon Aate ja Uhri. Lisäksi muistomerkkitoimikunta päätti lunastaa Antti Neuvosen ja Tapio Tapiovaaran, Anja Juurikkalan sekä Toivo Peltosen työt. Muistomerkin paikasta tehtiin päätös kilpailun julistamisen yhteydessä, mutta lupa sen pystyttämiseksi saatiin vasta kesäkuussa 1969.

Teos

Veistoksen muoto symboloi liehuvaa punalippua, jonka poimuista nousee eteenpäin katsova sorrettujen ja väsyneiden ihmisten joukko. Muistomerkkitoimikunta olisi halunnut veistoksesta syyttävämmän ja katkeramman sävyisen, mutta Martiskainen piti kiinni omasta ratkaisustaan ja veistos toteutettiin hänen näkemyksensä mukaan. Martiskainen halusi veistoksessaan tuoda esille köyhän kansan tuntoja mahdollisimman rehellisesti ja kuvata samalla kauan häpeiltyä asiaa. Veistosta työstäessään hän oli ateljeessaan kuunnellut muun muassa Ludwig van Beethovenin säveltämää Kohtalonsinfoniaa sekä Peltoniemen Hintrikin surumarssia. Teoksen taustapuolelle tulleita runonsäkeitä Martiskainen valitsi yhdessä Pentti Saarikosken kanssa.

Martiskainen kertoi saaneensa ajatuksen voittaneeseen ehdotukseensa vasta kilpailun sulkeutumista edeltävänä yönä ja luonnoksen hän sai valmiiksi vasta aamulla. Martiskaisen mukaan ehdotus olisi myöhästynyt ja muistomerkin tekijäksi tullut joku muu, mikäli hän olisi matkalla Hyvinkäältä joutunut pysähtymään yksiinkään liikennevaloihin. Veistoksen paljastamisen jälkeen Martiskainen oli tavannut sen juurella vuonna 1918 koko perheensä menettäneen 90-vuotiaan naisen, joka sanoi teoksen olevan hänelle kuin pyhiinvaelluspaikka. Nainen kertoi Martiskaiselle ymmärtävänsä veistoksen jokaisen viillon ja reiän.

Paljastustilaisuus

Veistos paljastettiin sunnuntaina 30. elokuuta 1970. Muistomerkkiyhdistys luovutti sen Helsingin kaupungille, jonka puolesta veistoksen vastaanotti ylipormestari Teuvo Aura. Kusti L. Kulon ja Auran lisäksi tilaisuudessa puhui valtion tervehdyksen esittänyt opetusministeri Jaakko Itälä. Tilaisuudessa kuultiin myös kuorolaulua ja eri työväenjärjestön tervehdyksiä sekä näyttelijä Veikko Sinisalon runonlausuntaa. Paikalle oli saapunut tuhansittain yleisöä myös Helsingin ulkopuolelta. Tapahtuman jälkeen muistomerkkiyhdistys järjesti paikalle kutsumilleen punakaartin veteraaneille kahvitilaisuuden Kulttuuritalolla.

Veistoksen pienoismalli luovutettiin myöhemmin lokakuussa 1970 presidentti Urho Kekkoselle, joka itse osallistui sisällissotaan valkoisten puolella.