Aller au contenu principal

Curtain-teatteri


Curtain-teatteri


Curtain-teatteri (The Curtain Theatre) oli Elisabetin aikainen teatteri Lontoossa Curtain Closessa Shoreditchissa (nykyisin Hackneytä), heti Lontoon Cityn ulkopuolella. Se avattiin 1577, ja siellä esitettiin näytelmiä vuoteen 1622.

Curtain rakennettiin vajaan parinsadan metrin päähän etelään Lontoon esimmäisestä teatterista The Theatresta, joka oli aloittanut toimintansa vuotta aiemmin vuonna 1576. Se sai nimen "Curtain" siksi, että se sijaitsi lähellä Curtain Close -nimistä paikkaa, eikä nimi siis johtunut nykyaikaiseen teatteriin kuuluvasta esiripusta. Aikakauden teattereissa oli näyttämön takana pienet verholla eristetyt kohdat, mutta varsinaisia esiripuin varustettuja proskeniumeja alkoi Englannissa olla vasta restauraation jälkeen.

Teatterin rauniot on löydetty Thamesjoen pohjoisrannalta rakennustyömaalta, jossa nyt on tehty kaivauksia. William Shakespeare sanoo pyöreää teatteria näytelmässään Henrik V "puiseksi O:ksi". Teatterissa esiintyi seurue Lord Chamberlain's Men, joka esitti siellä muun muassa Shakespearen näytelmiä vuosina 1577–1597, ja teatterista ei ole mainintoja 1620-luvun jälkeen. Rakennusyhtiö on luvannut suojella jäännökset nähtävyydeksi.

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Shakespearean Playhouses, Joseph Quincy Adams Jr., Project Gutenberg (englanniksi)
  • william-shakespeare.info (englanniksi)

Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Curtain-teatteri by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



ghbass

Quelques articles à proximité