Place Charles de Gaulle

Place Charles de Gaulle, entinen Place de l’Étoile, on Pariisin länsiosassa, 8., 16. ja 17. arrondissementtien rajalla sijaitseva pyöreä aukio, josta lähtee 12 leveää puistokatua säteittäisesti eri suuntiin. Aukion keskellä sijaitsee Pariisin Riemukaari.

Aukio sai nykyisen nimensä Charles de Gaullen muistoksi 13. marraskuuta 1970, muutama päivä hänen kuolemansa jälkeen, mutta sen vanha nimi Place de l’Étoile, joka tarkoittaa tähtiaukiota, on edelleen epävirallisesti yleisessä käytössä. Aukion alla sijaitsevalla metroasemalla on sen molempiin nimiin perustuva yhdistelmänimi Charles-de-Gaulle-Étoile.

Historia

Vielä 1700-luvulla nykyinen Place Charles de Gaulle oli Pariisin silloisen varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolella, joka ulottui lännessä vain suunnilleen Place de la Concordelle. Paikalla oli tuolloin nykyistä korkeampi kukkula, jonka huipun kohdalla nykyinen aukio sijaitsee. Marignyn markiisi Abel-François Poisson de Vandières sai tehtäväkseen johtaa rakennustöitä, joissa kukkula tasoitettiin samalla kun sinne johtanutta tietä (nykyinen Avenue des Champs-Élysées) levennettiin. Pitkään kestäneet työt valmistuivat vuonna 1777. Aukio kivettiin niin, että kiveys muodostaa tähtimäisen kuvion.

Nimi Place de l’Étoile on peräisin 1700-luvulta. Jo silloin rakennettiin useita teitä, jotka johtivat aukiolta eri suuntiin. Aikaisemmin paikan kautta olivat kulkeneet metsästäjien käyttämät polut.

Vuonna 1787 Pariisin ympärille rakennettiin Claude-Nicolas Ledoux'n johdolla tullimaksujen perimistä varten uusi kaupunginmuuri, mur des Fermiers généraux, jonka paikalla nykyisin ovat Pariisin niin sanotut keskimmäiset bulevardit. Lännessä muuri kulki Place de l’Étoilen kautta, jossa oli portti tullipuomeineen. Puomin molemmin puolin sijainneet rakennukset on myöhemmin purettu. Muuri oli tuolloin Pariisin rajana, ja Pariisin 1. arrondissementti, joka vuoteen 1859 saakka oli nykyistä laajempi käsittäen nykyisen 1. arrondessementin lisäksi myös koko nykyisen 8. arrondissementin, ulottui Étoilelle saakka.

Napoleonin määräyksestä paikalle alettiin vuonna 1806 rakentaa suurta riemukaarta, joka valmistui vasta Ludvig Filip I:n hallitsijakaudella vuonna 1836.

Vuosina 1845–1855 aukion paikkeilla, välittömästi kaupungin rajan ulkopuolella sijaitsi Pariisin Hippodromi, suuri ulkoilmassa pidettyjen esitysten näyttämö. Hevoskilpailujen lisäksi siellä järjestettiin monenlaisia muitakin julkisia tilaisuuksia. Siellä esimerkiksi Henri Giffard piti 24. syyskuuta 1852 lentonäytöksensä, jossa hän nousi ilmaan aerostaatilla.

Toisen keisarikunnan aikana aukio ympäristöineen järjesteltiin uudestaan arkkitehti Jacques Hittorffin suunnitelman mukaan. Muutos oli osa Seinen prefekti Georges-Eugène Haussmannin johdolla suoritettuja Pariisin laajoja uudelleenrakennustöitä. 13. elokuuta 1854 vahvistetun asemakaavan mukaisesti aukion ympärille, sieltä eri suuntiin johtavien puistokatujen väliin rakennettiin 12 keskenään yhtäläistä rakennusta, jotka kaikki ovat edelleen paikoillaan. Niistä jokaiseen liittyy aukion puolella puutarha, joiden takana niiden pääjulkisivut ovat, ja niistä kussakin on lisäksi kaksi sivurakennusta aukiolta alkavien puistokatujen varsilla. Näiden siipien väliin, aukiota kiertävien Rue de Tilsitin ja Rue de Presbourgin puolella, jotka yhdessä muodostavat täyden ympyrän, näihin rakennuksiin liittyy avoin piha. Pariisilaiset alkoivat nimittää näitä rakennuksia "marsalkoiden hotelleiksi" (ransk. Hôtels des maréchaux), mikä sisältää viittaukseen Pariisia lähellä sen rajoja kiertäviin, marsalkoiden mukaan nimettyihin bulevardeihin. (Ranskan kielessä sana hôtel kuitenkin tarkoittaa, paitsi hotellia, myös ylellistä yksityistä asuintaloja, eivätkä nämä rakennukset ole hotelleja.)

Rakennustöiden aikana vuonna 1860 myös Pariisin raja siirrettiin nykyiselle paikalleen noin kaksi kilometriä entistä ulommaksi.

Aukiolta lähtevät kadut

Aukiolta eri suuntiin johtaa kaksitoista leveää puistokatua, jotka kartalla tai ilmasta katsottuna muodostavat tähtimäisen kuvion. Pohjoisesta vastapäivään, ajoneuvojen kiertosuuntaan luettuina nämä ovat:

Näistä Avenue des Champs-Élysées ja Avenue de la Grande-Armée ovat osia pitkästä suorasta puistokatujen ja -käytävien ketjusta, Axe historique eli Voie Triomphale, joka johtaa Louvresta La Défenselle saakka. Näitä vastaan kohtisuorassa ovat Avenue de Wagram ja Avenue Kléber, jotka kulkevat vuonna 1787 rakennetun muurin paikalla ja muodostavat osan Pariisin keskiosia kiertävää keskimmäisten bulevardien ketjua..

Aukio nykyisellään

Place Charles de Gaullella kohtaavat toisensa kolmen Pariisin arrondissementin rajat:

8. arrondissementti käsittää Avenue Wagramin ja Avenue Marceaun välisen sektorin;
16. arrondissementti käsittää Avenue Marceaun ja Avenue de la Grande-Arméen välisen sektorin, ja
17. arrondissementti käsittää Avenue de la Grande Arméen ja Avenue Wagramin välisen sektorin.

Aukiota kiertävät välittömästi Marsalkkojen hotellien ulkopuolella Rue de Presbourg ja Rue de Tilsitt -nimiset kadut, jotka yhdessä muodostavat täyden ympyrän. Ne saivat nimensä vuonna 1864 Napoleon I:n diplomaattisten menestysten, Presbourgin rauhansopimuksen ja Tilsitin sopimuksen mukaan.

Aukion kiveys muodostaa tähtimäisen kuvion:

tummemmilla katukivillä on päällystetty kolmionmuotoiset alueet, joiden kanta on aukion keskellä, Riemukaaren ympärillä, ja joiden kolmas kärki osoittaa kutakin Marsalkkojen hotellia kohti ;
punertavilla kivillä on päällystetty näiden väliin jäävät kolmionmuotoiset alueet, joiden leveä kanta on aukion laidalla ja kolmas kärki osoittaa kohti sen keskellä olevaa Riemukaarta.

Liikenteen kannalta Place Charles de Gaulle on suuri liikenneympyrä. Avenue des Champs-Élysées ja Avenue de Grande-Armée on kuitenkin yhdistetty myös suoraan toisiinsa aukion ali johtavan liikennetunnelin välityksellä. Vilkkaan liikenteen vuoksi Riemukaarelle on käytännössä mahdotonta päästä ylittämällä sitä kiertävä ajorata ja jalankulkijan olisi vaarallista sitä yrittääkään; sen sijaan sinne pääsee aukion poikki johtavan jalankulkutunnelin kautta, jonka toinen pää on Avenue des Champs-Elysées'n, toinen Avenue de la Grande-Arméen jalkakäytävällä. Tunnelin nimi on Passage du Souvenir ("muistokäytävä"), ja sen kautta pääsee myös metroasemalle.

Charles-de-Gaulle-Étoilen metroasema on Pariisin metron linjan 6 pääteasema, ja sen kautta kulkevat myös linjat 1 ja 2 sekä RER-linja A.

Historiallisia tapauksia

Aukion laidalla yhdessä niin sanotuista Marsalkkojen hotelleista, osoitteessa 156 avenue des Champs-Élysees, on toisen maailmansodan saksalaismiehitystä vastaan 11. marraskuuta 1940 pidetyn mielenosoituksen muistolaatta, jossa on teksti: "11. marraskuuta 1940, tuntemattoman sotilaan haudan edessä ranskalaiset ylioppilaat, osoittaen mieltä suurin joukoin, ensimmäisenä tekivät vastarintaa miehittäjille."

Pariisin opiskelijamellakoiden 1968 aikana lähes miljoona henkilöä kokoontui 30. toukokuuta Champs-Élysées:lle osoittaakseen tukea hallitukselle ja marssien kohti Place de l’Étoilea. Kaikki gaullistien johtajat osallistuivat kulkueeseen.

Kun Ranskassa vuonna 1995 tapahtui joukko pommi-iskuja, 17. elokuuta myös Place Charles de Gaullen laidalla, Avenue de Friedlandin kulmassa, metallisessa roskalaatikossa lehtikioskin vieressä räjähti pommi, jonka seurauksena 17 henkilöä haavoittui.

Nimenmuutos

Charles de Gaulle kuoli 9. marraskuuta 1970 Colombey-les-Deux-Églises'ssä. Muutamaa päivää myöhemmin, 13. marraskuuta, Place de l’Étoilen nimi muutettiin virallisesti Place Charles de Gaulleksi.

Alun perin tarkoituksena oli muuttaa Avenue des Champs-Élysées'n nimi, mutta päädyttiin muuttamaan aukion nimi, jotta välityttäisiin lukemattomien asukkaiden ja liikkeiden osoitteiden muuttamiselta. Nimenmuutos aiheutti kuitenkin runsaasti kiistoja, jotka vain osittain liittyvät Ranskan presidentin virasta 27. huhtikuuta 1969, Ranskan senaatin ja aluehallinnon uudistuksista pidetyn kansanäänestyksen jälkeen eronneen Charles de Gaullen henkilöön.

Nimenmuutoksen aiheuttamat kiistat johtivat siihen, että Paul Antier'n aloitteesta perustettiin 31. joulukuuta 1970 järjestö nimeltä "Comité national de défense de la place de l'Étoile - Sanctuaire du Soldat Inconnu et du Prestige de Paris dans le monde" ("Kansallinen komitea de Place l’Étoilen, tuntemattoman sotilaan ja pariisin maailmanlaajuisen kunnia-aseman pyhäkön puolustamiseksi"). Järjestön pääasiallisena tarkoituksena oli palauttaa aukiolle sen alkuperäinen nimi Place l’Étoile.

Nimenmuutoksen jälkeen Pariisin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uudet säännöt: kuolleen henkilön mukaan ei voida nimetä katua tai aukiota Pariisissa ennen kuin kuolemasta on kulunut viisi vuotta (tästä kuitenkin poikettiin, kun paavi Johannes Paavali II:n mukaan vuonna 2006 nimettiin Place Jean-Paul II), ja pariisilaisten keskuudessa hyvin tunnetuiksi tulleita nimiä on vältettävä muuttamasta (kun kuitenkin Marcel Dassaultin mukaan nimettiin aukio, hänen nimensä vain lisättiin aukion entisen nimen loppuun, jolloin siitä tuli Rond-point des Champs-Élysées-Marcel-Dassault).

Pariisin seudun julkisesta liikenteestä vastaava RATP (Régie autonome des transports parisiens) puolestaan antoi entiselle Étoilen metroasemalle nimen Charles-de-Gaulle-Étoile. Tarkoituksena oli myös välttää nimiyhtäläisyydestä aiheutuvaa sekaannusta, jonka vuoksi kun RER-junalla Charles de Gaullen lentoasemalle menossa olevat turistit saattaisivatkin päätyä Place Charles de Gaullelle. Muistuma aukion vanhasta nimestä on säilynyt myös lähellä olevan pienen kadun nimessä Rue de l’Étoile.

Charles de Gaullen mukaan on nimetty myös Pariisin uusin silta, vuosia 1994–1996 valmistunut pont Charles de Gaulle, joka sai nimensä kaupunginhallituksen päätöksellä 29. marraskuuta 1990. Se on kuitenkin toisella puolella kaupunkia ja johtaa 12. arrondissementista 13. arrondissementtiin.

Kenraalin mielipide

Teoksessaan Les Champs-Élysées Rolando Pozzo di Borgo mainitsee, että hän itse oli vuonna 1968 halunnut Napoleonin lähestyvän 200-vuotispäivän kunniaksi nimetä Place de l’Étoilen Napoleonin aukioksi (Place Napoléon). Tuolloin hän päätti kuitenkin kysyä asiasta kenraali de Gaullen mielipidettä. Tämä kuitenkin torjui ehdotuksen sanomalla asiaa enempää kommentoimatta, ettei aukion nimeä pitänyt muuttaa. Alain Poher oli myöhemmin lounaalla senaatissa ilmaissut syynkin: de Gaulle oli sotilas, ja hänelle Place de l’Étoile oli ennen kaikkea tuntemattoman sotilaan haudan paikka. Samoin kuin sotilaan nimeä ei tiedetä, ei aukiotakaan pitänyt nimetä kenenkään tietyn henkilön mukaan, vaan sen säilytettävä kaikkien Ranskan puolesta kuolleiden miesten muisto.