Aller au contenu principal

Majakka (tornitalo)


Majakka (tornitalo)


Majakka on vuonna 2019 valmistunut tornitalo Helsingin Kalasatamassa. Se on ensimmäinen Redi-kokonaisuuden kahdeksasta suunnitellusta tornitalosta. Majakka on Suomen korkein asuintalo ja se on Pohjoismaiden kolmanneksi korkein tornitalo Karlatornetin ja Turning Torson jälkeen. milloin? Se on myös Suomen ensimmäinen yli 100 metriä korkea asuinrakennus, mikä on eräs pilvenpiirtäjän määritelmistä.

Majakassa on 282 asuntoa, joiden koot vaihtelevat 36–196 neliön välillä. Vain neljä asuntoa on yli sadan neliön kokoisia. Asukkaita on noin 500. Keskineliöhinta oli vuoden 2020 alussa 7 250 euroa. Majakan yläosassa on asukkaita varten omat klubi- ja juhlatilat sekä sauna. Ylimpien kerrosten kalleimmat neliöt maksavat noin 16 000 euroa.

Suunnitelman ja toteutuneen ero

Alueen asemakaavan ja ennen rakentamista esiteltyjen havainnekuvien mukaan Majakan oli tarkoitus olla väriltään valkoinen. Todellisuudessa siitä tuli harmaa. Tapauksesta nousseen kohun jälkeen rakentamisen lupaehtoja muutettiin ja seuraavaksi rakennetun tornitalon, Loiston, väriä muutettiin aiempaa vaaleammaksi.

Majakka valmistui noin vuoden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Tornitaloa on vaivannut useat rakenteelliset ongelmat, kuten lasien huurtuminen ja asuntojen kuumuus.

Vesivahinko ja ensimmäiset asukkaat

Ennen rakennuksen valmistumista siellä tapahtui vesivahinko, jossa yli 50 asuntoa vaurioitui lähes puolen tornin matkalta. Veden lähde oli 32-millinen työmaajohto, jonka liitos oli hajonnut ja josta vettä pääsi 6–7 tunnin ajan, koska työmaanousu oli jäänyt erehdyksessä yöksi sulkematta.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon 25. marraskuuta 2019. Muutot aikataulutettiin neljän viikon ajalle.

Kesällä 2022 Majakassa sattui uusi vesivahinko, joka poisti käytöstä kaikki hissit lähes vuorokaudeksi.

Palvelut

Majakasta on hissiyhteys kauppakeskus Rediin sekä Kalasataman metroasemalle. Talossa on hissejä kolme ja ne kulkevat 5 metriä sekunnissa, ollen nopeimmat asuintalokäyttöön tarkoitetut hissit Suomessa.

Majakassa on asukkaille oma aulapalvelu. Lisäksi asukkaiden käytössä on muun muassa pesula, kuntosali, polkupyörien huoltotila ja saunojen yhteydessä kattoterassilla ulkopalju sekä kesäkeittiö. Kaikki asunnot ovat kytkettynä 1 000 M/1 000 M laajakaistaan.

Muut tornitalot

Redi-kokonaisuuden rakentuu kokonaisuudessaan kuusi muuta asuintornia sekä toimistotorni Horisontti. Loisto valmistui syyskuussa 2021, Lumo One syyskuussa 2022 ja Visio joulukuussa 2023.

Alun perin asuintorneja piti olla seitsemän sijaan kuusi, ja niiden nimet olivat Majakan ja Loiston lisäksi Kapteeni, Luotsi, Kartta ja Kompassi. Alkuperäistä suunnitelmaa kuitenkin muutettiin, kun Kompassi vaihdettiin Lumo Oneksi.

Katso myös

  • Tornitalot Suomessa
Collection James Bond 007

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Majakan kotisivut
  • Majakan esite (Arkistoitu – Internet Archive)


Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Majakka (tornitalo) by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



Quelques articles à proximité