Vantaan masuuni

Vantaan masuuni toimi Helsingin maalaiskunnassa Vantaankosken länsirannalla vuosina 1837–1907. Alue sijoittuu nykyisen Kehä III:n ja Helsingin pitäjän kirkonkylään johtavan paikallistien väliin kohdassa, jossa Suuri Rantatie ylitti Vantaankosken.

Vantaan masuunin mukaan ruvettiin seutua kutsumaan Vantaaksi. Nimestä tuli myöhemmin Vantaan kauppalan nimi.

Historia

Masuuni rakennettiin vuosina 1837–1838 käyttämään lähistöllä sijainneiden Hämeenkylän ja Sillbölen rautakaivosten malmia. Paikalla oli jo vuonna 1795 toiminut koesulatto. Masuunin yhteydessä oli rouhinvalssi, ramppi ja puhalluskone vesiratashuoneineen. Ruukissa valmistettiin rautaharkkojen lisäksi tarve-esineitä, kuten paistinpannuja. Krimin sodan aikana ruukissa valettiin tykinkuulia. Ruukki kärsi taloudellisista vaikeuksista, ja sillä oli useita eri omistajia. Malmin louhiminen oli kallista, ja englantilainen ja ruotsalainen rauta olivat halvempia. Vuosina 1862–1873 ruukin omisti Aurora Karamzin.

Wanda Bruks Masugnsbolag 1837–1849

Masuunia varten perustettiin vuonna 1837 Wanda Bruks Masugnsbolag -niminen yhtiö, joka kuului Suomen ensimmäisiin osakeyhtiöihin. Osakepääomaksi tuli 100 000 ruplaa. Yhtiössä oli tuhat osaketta, mikä sen ajan oloissa oli suuri määrä. Osakkaiden motiivi sijoittaa hankkeeseen ei niinkään ollut voiton tavoittelu kuin isänmaallinen tavoite välttää takkiraudan tuontia Ruotsista.

Yhtiö haki senaatilta isoa, korotonta 70 000 pankkoruplan lainaa masuunin rakentamista varten. Senaatti oli valmis hyväksymään lainan ehdolla, että osakkeenomistajat ovat lainasta henkilökohtaisessa vastuussa sekä ennen masuunin valmistumista että sen jälkeen. Yhtiölle tämä ei käynyt. Keisari hyväksyi vuonna 1837, että laina myönnetään sillä ehdolla, että osakkeenomistajat eivät ole siitä henkilökohtaisessa vastuusta sen jälkeen, kun masuuni oli valmistunut. Tällainen vastuuvapaus oli poikkeuksellista eikä sitä ollut tarkoitus soveltaa muihin osakeyhtiöihin. Yhtiö sai lainansa.

Korottomasta lainasta ja muista eduista huolimatta masuunista ei tullut kannattavaa. Kun laina vuonna 1847 erääntyi, ei sitä pystytty maksamaan takaisin. Keisari myönsi laina-aikaan 14 vuoden pidennyksen ehdolla, että osakkaat nyt olivat henkilökohtaisessa vastuussa lainasta.

Yhtiön vaikeudet kuitenkin kasvoivat. Kärsimykset loppuivat vasta, kun Viktor Zebor Bremer osti koko ruukin vuonna 1849 hinnalla, joka vastasi yhtiön velkaa valtiolle. Masuuniyhtiö osoittautui taloudellisesti täydeksi fiaskoksi. Osakkaat menettivät kaiken yhtiöön sijoittamansa pääoman. Yhtiö ei koskaan maksanut osinkoa.

Kaivaukset

Kesällä 2020 Vantaankoskella suoritettiin masuunin paikkaa täsmentävä yli viikon mittainen arkeologinen kaivaus, jossa kaivettiin esiin osa ruukin kiviperustuksista. Esinelöytöjä oli vain vähän, ja niihin kuuluivat muun muassa naulat, kuparilangat ja kuonanpalat. Suurin osa löydöistä oli kuitenkin viiloja, jotka oli valmistettu kosken itärannalla sijainneessa Dahlforsin viilatehtaassa.

Mylly ja varasto

Masuuni sijaitsi 32 metrin päässä paikalla edelleen olevasta Vantaankosken myllystä. Myllyrakennuksessa on saatettu käyttää masuunin purkamisessa syntynyttä materiaalia, kuten tiiliä ja rautapalkkeja ja -kiskoja. Puretun masuunin kohdalle rakennettiin myöhemmin varastorakennus. Varaston ja kosken välissä on jäljellä rantatörmässä raudan sulattamiseen liittynyttä materiaalia, kuten slagitiiliä. Mylly on suojeltu asemakaavalla, mutta varastorakennus aiotaan purkaa, ja sen tilalle rakennetaan hotelli ja muun muassa saunatiloja.

Katso myös

• Luettelo Suomen ensimmäisistä osakeyhtiöistä

Lähteet