Maunula-talo on vuonna 2016 käyttöön otettu monitoimitalo Helsingin Maunulassa, jossa sijaitsee nuorisotila, kirjasto, työväenopisto, ruokakauppa sekä kulttuuripalvelut.
Joulukuussa 2016 avatun monitoimitalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto K2S pääsuunnittelijanaan arkkitehti Mikko Summanen. Helsingin kaupunki pilotoi Maunulassa alueellista osallistamista. Rakennusta suunniteltiin lukuisia kertoja yhdessä sitä ympäröivien vuokratalojen asukkaiden kanssa, esimerkiksi piirtämällä ja Legoilla rakentamalla. Jo ennen suunnittelun alkamista asukkailta oli kyselty toiveita kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston tiloihin. Paikalle toivottiin kaupunginosan omaa kahvilaa, puistoa ja nuorisotaloon tyttöjen huonetta, joka mahdollistaisi paikallisten muslimiperheiden tyttöjen vierailut.
Keväällä 2017 rakennuksen yhteyteen toteutettiin puutarha.
Monitoimitalo tarjoaa tilat usealle Helsingin kaupungin palvelulle. Kolmikerroksisesta rakennuksesta löytyvät kirjaston ohella nuorisotalo, työväenopisto, kulttuuripalvelut (esimerkiksi Metsäpurosali ja kokoontumistiloja) ja nuorisoa työllistävä Månsas Deli -kahvila. Rakennuksen pysäköintitilat ja hissit ovat osin yhteisiä siihen liittyvän liikerakennuksen (Metsäpurontie 2, muun muassa S-market) kanssa.
Maunula-talon kulttuuriohjelma toteutetaan yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi keikkoja, konsertteja, teatteriesityksiä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, tanssi- ja lastentapahtumia.
Maunulan kirjasto on Maunula-talossa sijaitseva yleinen kirjasto. Se on yksi Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä ja toimii osana pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoverkkoa.
Maunulan kirjasto on perustettu vuonna 1957.
Vuonna 1994 Maunulan kirjasto muutti Maunulan ala-asteen koulun siipirakennuksesta Maunulan entisen nuorisotalon tiloihin. Osoitteeseen Suursuonlaita 6 muutti myös työväenopisto. Nuorisotilat taas sijaitsivat osoitteessa Maunulantie 19. Kirjastoon muutti myös Suursuon sairaalan kirjastopalvelupiste. Uudet tilat olivat yli kaksi kertaa suuremmat kun kirjaston vanhat tilat.
Kirjasto on toiminut Maunula-talossa sen käyttöönotosta lähtien.
Nuorisotalossa on ohjelmaa 9–18-vuotiaille nuorille. Työväenopistossa opetetaan musiikkia, käsitöitä, mediaa, tietotekniikkaa, kieliä, liikuntaa, kirjallisuutta ja teatteria. Talossa toimii myös Månsas Deli -lounaskahvila. Kahvilan toiminnasta vastaavat Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Stadin ammattiopisto. Niiden yhteisessä työllistämisprojektissa työttömät nuoret keräävät opintopisteitä puolen vuoden työkokeilun ajan.
Owlapps.net - since 2012 - Les chouettes applications du hibou