Aller au contenu principal

Cutty Sark


Cutty Sark


Cutty Sark on maailman tunnetuimpia purjelaivoja. Sen rakennutti Hercules Lintonin suunnitelmien mukaan lontoolainen John Willis, joka halusi rakentaa maailman nopeimman teenkuljetusaluksen. Kolmimastoinen, 85 metriä pitkä klipperi kastettiin vuonna 1869 Cutty Sarkiksi. Nimensä se on saanut skotlantilaisen kansansadun mukaan. Nimi tarkoittaa lyhyttä alushametta tai tulkinnasta riippuen yöasua.

Rakentaminen

Cutty Sarkin rakennutti John ”Jock” Willis johtamalleen yritykselle Willis & Sons. Hän halusi yhtiölleen merien nopeimman aluksen voittaakseen vuosittaisen kilpailun siitä, kuka tuo Englantiin ensimmäisenä uuden satokauden teetä Kiinasta.

Laivan suunnitteli Hercules Linton, joka oli skotlantilaisen yrityksen Scott & Linton kumppani Dumbartonissa. Hän loi laivan rungolle uudenlaisen muodon, joka oli aiempia vahvempi. Cutty Sarkiin voitiin laittaa enemmän purjepinta-alaa ja sen nopeutta saatiin lisättyä.

Scott & Linton ei ollut kuitenkaan koskaan rakentanut näin suurta laivaa, ja se joutuikin taloudellisiin vaikeuksiin, ja ennen laivan valmistumista se ajautui konkurssiin. Laivan sisustuksen viimeisteli William Denny & Brothers. Cutty Sark hinattiin tämän jälkeen Greenockiin, missä laivaan asennettiin mastot ja takilat. Valmistuttuaan Cutty Sark saatettiin Lontooseen, mistä se sai ensimmäisen lastinsa Kiinaan vuonna 1870.

Matkat

Vuosina 1870–1877 Cutty Sark teki kahdeksan teentuontimatkaa Kiinasta. Suezin kanavan ja höyrylaivojen aikakaudella teen kuljettaminen purjealuksilla ei ollut enää kannattavaa, ja niinpä Cutty Sark joutui pian ottamaan muutakin lastia ympäri maailman.

Kuolemattoman maineensa Cutty Sark hankki vuonna 1889, kun se villalastissa ohitti höyrylaiva Britannian. Alus oli nopeimpia koskaan rakennettuja klippereitä. Se purjehti parhaimmillaan vuorokaudessa 360 meripeninkulmaa (666 km, 27,75 km/h).

Vuosina 1895–1922 Cutty Sark oli portugalilaisomistuksessa ja sai uudeksi nimekseen ensin Ferreira sekä myöhemmin Maria do Amparo. Vuonna 1923 laiva ostettiin takaisin Isoon-Britanniaan.

Cutty Sark ehti toimia koululaivana pitkään ennen kuin se siirrettiin vuonna 1954 Greenwichiin kuivatelakalle. Vuodesta 1957 se on toiminut museona Greenwichissa Thamesjoen rannalla lähellä National Maritime Museumia.

Keulakuva

Laivan omistaja John Willis oli skotlantilainen, joten hän haki myös laivan keulakuvan inspiraation Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsiltä. Burnsin runossa Tam o’Shanter (1791) esiintyy noita Nannie Dee. Runossa vähäpukeinen Nannie tanssii noitakarkeloissa paholaisen seurassa. Humalainen maanviljelijä tirkistelee tanssia piilostaan. Hän innostuu näkemästään niin paljon, että hän alkaa huutaa ääneen. Noidat huomaavat tirkistelijän ja lähtevät ajamaan miestä takaa, joka pakenee ratsullaan. Nannie Dee on niin nopea, että on vähällä tavoittaa miehen. Nannie saa kuitenkin kiinni laukkaavan hevosen hännästä, joka irtoaa hänen käteensä. Tämä nopea noita sopi keulakuvaksi yhdelle aikansa nopeimmalle teeklipperille. Keulakuvassa yöasussa oleva Nannie Dee pitää kädessään irronnutta hevosen häntää. Nimi Cutty Sark viittaa noidan yllä olleeseen yöasuun.

Vuoden 2007 tulipalo

Cutty Sark syttyi palamaan aamuyöllä 21. toukokuuta 2007. Palo saatiin taltutetuksi, mutta laiva kärsi vakavia vaurioita. Alus oli parhaillaan telakalla, jossa sen mittava 25 miljoonan punnan kunnostaminen oli aloitettu marraskuussa 2006.

Tulipalon sattuessa laivan kunnostamistyöt olivat edenneet jo pitkälle, minkä takia siitä oli purettu ja varastoitu muualle alkuperäiset mastot ja suuret määrät muita puuosia. Kunnostustyöt kuitenkin viivästyivät tulipalon vuoksi puolitoista vuotta ja se aiheutti 10 miljoonan punnan lisälaskun. Kunnostetun laivan avasi käyttöön kuningatar Elisabet II vuonna 2012.

Lähteet

  • Aluksen kotisivut (englanniksi)

Viitteet

Collection James Bond 007

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cutty Sark Wikimedia Commonsissa
  • Historic Naval Ships Association - Cutty Sark (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Cutty Sark by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



INVESTIGATION

Quelques articles à proximité

Non trouvé