Aller au contenu principal

Helsingin Pelastuskoulu


Helsingin Pelastuskoulu


Helsingin pelastuskoulu on pelastaja- ja alipäällystötutkintoja järjestävä oppilaitos. Se on osa Helsingin pelastuslaitosta.

Pelastuskoulu on perustettu vuonna 1972 ja se järjestää pelastaja- ja alipäällystöopetuksen lisäksi kursseja eri kohderyhmille. Pelastuskoulu toimii Helsingin pelastuslaitoksen tiloissa Jätkäsaaren kaupunginosassa osoitteessa Tyynenmerenkatu 1. Jätkäsaaren toimitiloissa tapahtuu teoreettinen koulutus. Käytännön harjoittelua toteutetaan pelastuslaitoksen harjoitusalueella sekä eri pelastusasemilla. Lisäksi hyödynnetään koko pääkaupunkiseudun infraa.

Pelastuskoulu toimi vielä 2010-luvulle tultaessa Etelä-Haagassa, mutta pelastuslaitoksen budjetin pienennyttyä vuoden 2013 lopussa tiedotettiin Pelastuskoulun siirtämisestä Jätkäsaareen, jossa toiminutta pelastusasemaa muuten karsittiin.

Helsingin Pelastuskoulu on Kuopiossa toimivan Pelastusopiston ohella ainoa oppilaitos, joka kouluttaa pelastusalan ammattilaisia Suomessa.

Opetustoiminta

Helsingin Pelastuskoulussa pelastaja- ja alipäällystöopiskelijoiden kouluttaminen alkaa työtaitojen opettelulla ja päättyy todellisen onnettomuustilanteen mukaisten taitojen harjoitteluun. Pääpainopisteenä ovat onnettomuuksien ennalta ehkäiseminen, palo- ja pelastustoiminta sekä ensihoito. Pelastajien koulutus Pelastuskoulussa kestää 1,5 vuotta. Opiskeluun kuuluu myös noin kahden kuukauden palkallinen työssäoppimisjakso Helsingin pelastuslaitoksen pelastusasemilla.

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Helsingin pelastuskoulun kotisivu


Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Helsingin Pelastuskoulu by Wikipedia (Historical)


Langue des articles



Quelques articles à proximité

Non trouvé