Renault–Nissan D -pohjalevy on Renault’n ja Nissanin yhteistyössä kehittämä pohjalevy ylemmän keskikokoluokan etu- ja nelivetoisille autoille, joissa moottori on sijoitettu poikittain. Sen seuraajaksi kehitettiin modulaarinen CMF-pohjalevy.

• Infiniti QX60 (2012–)
• Nissan Altima (L33) (2012–2018)
• Nissan Elgrand (E52) (2010–)
• Nissan Maxima (A35) (2008–2014)
• Nissan Maxima (A36) (2015–)
• Nissan Murano (Z51) (2007–2014)
• Nissan Murano (Z52) (2014–)
• Nissan Pathfinder (R52) (2012–)
• Nissan Quest (ER52) (2010–2016)
• Nissan Teana (J32) (2008–2013)
• Nissan Teana (L33) (2012–)
• Renault Laguna III (2007–2015)
• Renault Latitude (2010–)
• Renault Samsung SM5 (L43) (2009–)
• Renault Samsung SM7 (L47) (2011–)
• Venucia T90 (2016–)

Renault Samsung SM3 on Nissan Bluebird Sylphy G10/Nissan Almera N16 -pohjainen malli, jota valmistaa Etelä-Koreassa Renault Samsung Motors.

Vuonna 2006 SM3 julkaistiin Nissan Almera Classic -nimellä Ukrainassa ja Venäjällä. Samana vuonna auto julkaistiin Väli- ja Etelä-Amerikassa Nissan Almerana täyttämään Sentran alapuolelle jäänyt aukko mallistossa Sentran kasvaessa uudistuksen yhteydessä.

Vuodesta 2009 lähtien valmistettu toisen sukupolven SM3 on uudelleennimetty Renault Fluence.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Samsung SM3 Wikimedia Commonsissa

Renault Samsung SM7 on eteläkorealaisen Renault Samsung Motorsin vuodesta 2007 valmistama ylellinen sedan. Se perustuu Nissan Teana -malliin.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Samsung SM7 Wikimedia Commonsissa

Nissan Motor Company Ltd (jap. 日産自動車株式会社, Nissan Jidōsha Kabushiki-gaisha, aikaisemmin Suomessa ja monilla muilla markkina-alueilla Datsun) on japanilainen autonvalmistaja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Jokohamassa.

Vuonna 1912 japanilainen, Yhdysvalloissa opiskellut insinööri Masujiro Hashimoto perusti Tokioon Kwaishinsha moottoritehtaat -yhtiön ja rakensi ensimmäisen auton prototyypin. Tehtaan rahoittajien etunimien alkukirjaimista saatiin kirjaimet DAT, josta tuli uusien autojen merkki. Vuonna 1931 suuri teollisuuslaitos Tobata Imono osti yhtiön. Tobato Imonolla oli suunnitelmissa rakentaa halpoja jokamiehen autoja kotimarkkinoille. Autojen mallinimeksi kaavailtiin Datsonia, mutta koska japanin kielessä son-loppu tarkoittaa tappiota ja koska merkin haluttiin viittaavan Japaniin – nousevan auringon maahan – tuli tehtaan uusien autojen merkiksi Datsun.

Datsunien tuotanto alkoi vuonna 1932, ja 26. joulukuuta 1933 tehtaan nimi muutettiin Nissaniksi. Autoja myytiin kuitenkin Datsun-nimellä vielä 51 vuotta eteenpäin eli aina vuoteen 1983, jolloin merkiksi tuli Nissan.

Ensimmäiset autot toivat Eurooppaan norjalaiset vuonna 1960, ja nämä 16 Bluebird-autoa myytiin lähinnä Norjassa. Virallisen maahantuonnin Eurooppaan aloitti kuitenkin Suomessa Aro-Yhtymä vuonna 1962. Aro-Yhtymä Oy toimi Nissan-maahantuojana vuoteen 2006, jolloin Nissan Nordic Europe aloitti toimintansa. Espoossa sijaitseva Nissan Nordic Europe on Nissan-maahantuoja kaikissa Pohjoismaissa.

Vuonna 1966 Nissaniin pakkofuusioidun PMC:n (Prince Motor Company) mallisto sulautettiin Nissaniin, jolloin myös Skyline-mallinimi tuli Nissanin omistukseen.

Nissan on nykyään Japanin kolmanneksi suurin autonvalmistaja. Se oli aikaisemmin toiseksi suurin, mutta Honda on ohittanut sen. 1990-luvun lopussa Nissanilla oli taloudellisia vaikeuksia, minkä vuoksi se ryhtyi yhteistyöhön ranskalaisen Renault’n kanssa. Tuolloin perustettiin niin sanottu Renault-Nissan Allianssi, ja Renault tuli Nissanin omistajaksi 22,5 prosentin osuudella, joka on sittemmin noussut 44,3 prosenttiin. Nissan omistaa vastavuoroisesti 15 prosenttia Renault’n osakekannasta.

Uuden pääjohtajansa Carlos Ghosnin luotsaamana yhtiö on palannut takaisin menestyväksi autonvalmistajaksi. Vuonna 2018 Ghosn pidätettiin hänen jätettyään ilmoittamatta tuloja viranomaisille ja tämän seurauksena hänet poistettiin virasta yhtiössä. Vuonna 2018 ilmeni, että yhtiö oli väärentänyt päästö- ja polttoainekulutuslukemia.

Nissan ilmoitti syyskuussa 2023 ettei se tuo enää Eurooppaan uusia bensiini- tai dieselmoottorisia malleja, vaan ainoastaan sähköautomalleja. Polttomoottoristen Nissanien myyntiä jatketaan enintään vuoteen 2030 saakka maakohtaisesti.

Yhtiön automerkkejä ovat Nissan, Datsun ja Infiniti.

Infiniti-merkillä valmistetut autot ovat suunnattu Yhdysvaltain markkinoille. Infinitiä myydään myös esimerkiksi Lähi-idässä, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Nismo (lyhenne sanoista Nissan Motorsport) on yhtiön moottoriurheiluosasto.

Nissanin Suomessa myynnissä olevat nykyiset mallit ovat (aakkosjärjestyksessä):

• Nissan 370Z, V6-moottorilla varustettu urheiluauto
• Nissan Juke, pieni crossover
• Nissan Leaf, keskiluokan sähköauto
• Nissan Micra, tällä hetkellä pienin auto Nissanin Euroopan mallistossa
• Nissan Note, pieni tila-auto
• NIssan Navara, pickup-malli
• Nissan NV200, pieni pakettiautomalli
• Nissan NV300, keskikokoinen pakettiautomalli
• Nissan NV400, iso pakettiautomalli
• Nissan Pulsar, keskiluokan hatchback
• Nissan Qashqai, katumaasturi
• Nissan X-Trail, katumaasturi

• Datsun 100A/Cherry
• Datsun 120Y/Sunny
• Datsun 180B/Bluebird
• Datsun 240 K/Skyline
• Datsun Finn/Sunny
• Nissan Almera
• Nissan GT-R
• Nissan Cherry
• Nissan Bluebird
• Nissan Cedric
• Nissan Laurel
• Nissan Maxima
• Nissan Murano
• Nissan Terrano
• Nissan Kingcab
• Nissan King
• Nissan Pickup
• Nissan Pixo
• Nissan Prairie
• Nissan Primastar
• Nissan Primera
• Nissan Sunny
• Nissan 100NX
• Nissan 200SX
• 240Z
• 260Z
• 280Z
• Nissan 280ZX
• Nissan 300ZX

• Nissan Versa Sedan
• Nissan Versa Note
• Nissan Sentra
• Nissan Altima
• Nissan Maxima
• Nissan Leaf
• Nissan 370Z
• Nissan GT-R
• Nissan Juke
• Nissan Rogue Sport
• Nissan Rogue
• Nissan Murano
• Nissan Pathfinder
• Nissan Armada
• Nissan Frontier
• Nissan Titan
• Nissan Titan XD
• Nissan NV200
• Nissan NV

Nissanin eri markkina-alueiden automalleja verratessa tulee huomioida, että malleilla on ollut eri alueilla eri nimiä ja että nimissä on ollut päällekkäisyyksiä alueiden välillä. Esimerkiksi Suomessa myydyn Maxima QX:n kaksi viimeisintä sukupolvea olivat Yhdysvalloissa nimeltään Infiniti I30 (myöhemmin I35) ja Japanissa Nissan Cefiro. Japanissa ja Yhdysvalloissa puolestaan myytiin samaan aikaan Maximaa, joka oli QX:n/I30:n/Cefiron läheinen sukulainen muttei kuitenkaan identtinen sen kanssa.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nissan Wikimedia Commonsissa

• Nissanin suomenkieliset kotisivut
• Mitsubishi huijannut pakokaasumittauksissa - uusi skandaali liippaa myös Nissania (20.4.2016) (kauppalehti.fi)

Renault Alaskan on Renault’n vuodesta 2017 lähtien valmistama lava-automalli, joka jakaa suuren osan tekniikastaan Nissan Navaran ja Mercedes-Benz X-sarjan kanssa. Alaskan on valmistajansa ensimmäinen malli luokassaan.

Alaskanin voimanlähteenä on 2,3-litrainen dCi-dieselmoottori, joka on saatavana 160- tai 190-hevosvoimaisena versiona. Voimansiirtona on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai seitsemänportainen automaattivaihteisto.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Alaskan Wikimedia Commonsissa

Renault Mascott on Renault Trucksin vuosina 1999–2010 valmistama kevytkuorma-auto, joka korvasi Renault Messengerin. Ranskassa mallin nimi oli Master Propulsion ja Alankomaissa Master Pro. Autoa valmistettiin Ranskan Batillyssa.

Renault Mascott esiteltiin vuonna 1999, kaksi vuotta toisen sukupolven Masterin markkinoilletulon jälkeen. Ulkonäöllisestä samankaltaisuudestaan huolimatta tekniikka autoissa oli varsin erilainen. Mascottissa alustarakenteet oli otettu suoraan Iveco Dailysta. Moottori oli asetettu pitkittäin ja voimanvälityksenä oli taka- tai neliveto, kun taas Master oli aina etuvetoinen. Mascottiin oli saatavilla neljä eri akselipituutta (3 130, 3 630, 4 130 tai 4 630 mm), ja paino oli versiosta riippuen 3,5–6,5 tonnia. Moottoriksi oli aluksi tarjolla 2,8-litrainen diesel viidellä eri tehovaihtoehdolla (85/105/125/140/145 hv).

Mascott koki kasvojenkohotuksen vuonna 2004, vuotta myöhemmin kuin Master. Uudistuksessa malli sai samanlaisen ulkoasun kuin uudistuneessa Masterissa. Myös kojelauta ja sisustus vaihdettiin samanlaiseen kuin Masterissa. Moottoriksi tuli Nissan Patrolin 3,0-litrainen diesel 115- tai 156-hevosvoimaisena. Vuonna 2007 moottoria uusittiin, ja se toimitettiin joko 130 tai 150 hevosvoiman versiona.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Mascott Wikimedia Commonsissa

Renault Trafic on Renault’n vuodesta 1981 lähtien valmistama keskikokoinen pakettiautomalli, joka korvasi Renault Estafetten.

Ensimmäisen sukupolven Renault Trafic tuli markkinoille syyskuussa 1980 korvaamaan ikääntyneen Renault Estafetten, jota oli valmistettu jo vuodesta 1959. Samaan aikaan esiteltiin myös suuremman kokoluokan malli, Master.

Traficia tarjottiin tehdasvalmisteisina versioina ja alustana korinrakentajille lukuisina eri vaihtoehtoina. Etuvetoinen Traction (T) oli tarjolla alusta alkaen ja takavetoinen Propulsion (P) tuli markkinoille maaliskuussa 1981. Etuveto laskee kuormatilan lattiaa ja takaveto antaa paremman pidon sekä vahvemman voimalinjan, kun ajoneuvo on raskaasti kuormattu. Myös kantavuuksia oli saatavilla 800–1 400 kilon välillä kokonaispainon ollessa 2,1–3,0 tonnia.

Bensiinimoottoriksi oli tuotannon alkuvaiheessa tarjolla 1,4- ja 1,6-litraiset työntötankomoottorit (OHV). Dieseliksi oli saatavana 2,1- ja 2,5-litraiset kannen yläpuolisella nokka-akselilla (OHC) varustetut moottorit. Suuremmalla bensiinimoottorilla ja dieselillä varustetuissa Traficeissa oli pidennetty keula (tietolaatikon kuvassa), jotta moottorit mahtuisivat konepellin alle. Yhdysvaltain markkinoille vietiin myös 2,2-litraista OHC:tä.

1980-luvun puolivälissä 1,6-litrainen työntötankomoottori korvattiin 1,7-litraisella OHC-moottorilla, joka sopi normaalille ei-pidennetylle keulalle, mutta vaati kuitenkin pienen kohouman konepeltiin. Vuonna 1985 esiteltiin nelivetoinen Trafic 4×4, jonka akseliväli oli muita vetotapoja lyhyempi.

Vuonna 1990 Trafic kävi läpi kasvojenkohotuksen, jossa keulan muotoja pyöristettiin ulkonäon nykyaikaistamiseksi. Uusi keula kätki myös sisäänsä kaikki moottorit, eikä pidennettyä keulaa enää tarvittu.

Toinen kasvojenkohotus tuli vuonna 1995. Siinä Traficiin vaihdettiin uusi etusäleikkö ja takavalot, sivupeilejä suurennettiin sekä ohjaamossa kojelauta ja istuimet vaihdettiin nykyaikaisempiin.

Vuoden 1997 alussa alkoi yhteistyö General Motorsin kanssa, jonka johdosta Traficia alettiin myös myydä Opelin ja Vauxhallin merkeillä, mallinimellä Arena.

Pitkä 20 vuotta kestänyt valmistusaika päätyi lopulta vuonna 2000. Vuonna 2007 intialainen Tata Motors aloitti Traficiin perustuvan pakettiauton ja pikkubussimallin valmistuksen, jonka nimeksi tuli Tata Winger. Valmistaja käyttää autossa omia moottoreitaan.

Toisen sukupolven Renault Trafic esiteltiin vuonna 2001. Sisarmalli Opel Arena korvattiin Traficin kanssa lähes identtisellä Vivarolla. Kolmantena joukkoon liittyi myös Nissan Primastar. Auton suunnitteli Renault Pariisissa, ja sitä valmistettiin Englannin Lutonissa samalla tehtaalla Vivaron kanssa. Primastaria puolestaan valmistettiin Barcelonassa Espanjassa. Opelin ja Renault’n korotetulla katolla varustetut versiot tulivat kuitenkin Nissanin kanssa samalta tuotantolinjalta.

Trafic ja Vivaro valittiin Vuoden pakettiautoksi 2002.

Vuoden 2012 Euro NCAP -kolaritestistä Trafic sai tulokseksi kaksi tähteä viidestä. Pistemenetykset johtuivat lähinnä puutteellisesta jalankulkijoiden suojasta ja elektronisten ajoavustimien puuttumisesta.

Traficia valmistettiin kolmena eri versiona: pakettiautona, pikkubussi Passengerina (7, 8 tai 9 istuinta) ja näiden yhdistelmämalli Combina (6 tai 9 istuinta). Saatavana oli kaksi akselipituutta ja korkeutta. Kuormatilaa oli korimallista riippuen 5–8,4 kuutiometriä.

Suomessa Traficin moottorivalikoima koostui aluksi 1,9- (82/101 hv) ja 2,5-litraisista (148 hv) dCi-dieselmoottoreista sekä 2,0-litraisesta (117 hv) bensiinimoottorista. 2,5-litraisen dieselin yhteyteen sai halutessaan kuusiportaisen Quickshift-robottivaihteiston.

Vuonna 2006 Trafic koki kasvojenkohotuksen, jossa se sai uudet puskurit, etusäleikön ja ajovalot. Uusia moottorivaihtoehtoja olivat 2,0-litraiset (90/114 hv) dCi-dieselit, jotka korvasivat aiemmat 1,9 litran moottorit.

Moottorivalikoimasta poistettiin 2,5-litrainen diesel vuonna 2012, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi 2,0 litran moottori.

Kolmannen sukupolven Renault Trafic esiteltiin vuonna 2014. Kolmikosta jäi nyt hetkeksi pois Nissan Primastar, mutta vuonna 2016 esiteltiin sen seuraaja, NV300, joka edelleen oli Traficin ja Vivaron sisarmalli. Kolmas sisarmalli on niin ikään vuonna 2016 esitelty Fiat Talento. Vuonna 2021 NV300 nimettiin uudelleen Primastariksi. Traficin tuotanto siirtyi Ranskan Sandouvilleen, jossa valmistetaan myös korkealla katolla varustetut Vivarot.

Edellismallin tavoin saatavana on kaksi pituus- ja korkeusvaihtoehtoa. Erilaisia yhdistelmiä on kaiken kaikkiaan jopa 270 kappaletta. Tavaratilaa on korimallista riippuen 5,2 kuutiometristä aina 8,6 kuutiometriin.

Vuoden 2015 Euro NCAP -kolaritestistä Trafic sai tulokseksi kolme tähteä viidestä.

Moottorivaihtoehdot olivat aluksi 1,6 dCi (90 hv) ja 1,6 dCi Twin Turbo (120/140 hv), joissa on molemmissa kuusivaihteinen manuaalivaihteisto sekä start/stop-järjestelmä.

Pakettiauton vakiovarustukseen kuuluu kuusi turvatyynyä, ESP, mäkilähtöavustin, 16 tuuman teräsvanteet osittain peittävin pölykapselein, kauko-ohjattu keskuslukitus, sähköikkunat, manuaali-ilmastointi, LED-päiväajovalot, Bluetooth-järjestelmä, lämmitettävät sähköpeilit, vakionopeudensäädin, ikkunaton liukuovi matkustajan puolella ja kuudessa suunnassa säädettävä kuljettajan istuin.

Design-paketti 1 lisää varustukseen korinväriset takavalojen kehykset, etupuskurin ja liukuoven kiskon suojalistan.

Design-paketti 2 sisältää lisäksi sumuvalot, korinväriset ulkopeilit ja kromatun etusäleikön.

Trafic NAVI+ -kampanjamalleissa on normaalin varustuksen lisäksi Media Nav -navigointi- ja multimediajärjestelmä, nahkaverhoiltu ohjauspyörä, peruutustutka ja -kamera, sumuvalot sekä sade- ja valotunnistin.

Geneven autonäyttelyssä keväällä 2017 esiteltiin Trafic Formula Edition -erikoismallisto, jonka ulkoasua koristavat Renault F1 -tallin mukaiset teippaukset. Vakiovarusteluun kuuluu mustat 17 tuuman kevytmetallivanteet, Media Nav -navigointi- ja multimediajärjestelmä, metalliväri, peruutustutka ja -kamera, automaatti-ilmastointi, nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja sumuvalot. Formula Edition -malli on saatavana vain suuremman Twin Turbo -moottorin yhteydessä.

Vuonna 2019 Trafic koki pienen kasvojenkohotuksen, jossa se sai muun muassa uudistetun etusäleikön ja C-kirjaimen muotoiset päiväajovalot, jotka on integroitu ajovalojen yhteyteen. Autoon on saatavana myös LED-ajovalot. Uusi moottorivaihtoehto on 2,0-litrainen dieselmoottori, josta on kolme eri tehoista versiota (120/145/170 hv). Autoon tuli myös ensimmäistä kertaa saataville kuusiportainen kaksoiskytkinvaihteisto.

• Trafic-esite. Renault S.A., 12/2014.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Trafic Wikimedia Commonsissa

Renault Master on Renault’n vuodesta 1980 lähtien valmistama suurikokoinen pakettiautomalli, joka korvasi Renault Super Goéletten.

Ensimmäisen sukupolven Master esiteltiin vuonna 1980 seuraajaksi vanhentuneelle Super Goélettelle, jolla oli ikää jo 15 vuotta. Samaan aikaan markkinoille tuli myös pienemmän kokoluokan Trafic. Mallia valmistettiin Renault’n uudella tehtaalla Ranskan Batillyssa.

Masteriin perustuvaa kevytkuorma-autoa myytiin vuosina 1982–1993 nimellä Renault B-sarja, tämän jälkeen vuoteen 1999 saakka Renault Messenger -nimisenä.

Ainoana moottorivaihtoehtona oli aluksi Fiatin 2,5-litrainen dieselmoottori. Vuonna 1984 siitä tuli saataville myös 2,1 litran versio. Pieniä määriä valmistettiin myös 2,0- ja 2,2-litraisilla bensiinimoottoreilla varustettuina. 2,5-litraisesta dieselistä tuli vuonna 1990 paranneltu versio, joka oli iskutilavuudeltaan hieman aiempaa suurempi. Kaikkien moottorien yhteydessä oli voimansiirtona viisivaihteinen manuaalivaihteisto.

Toisen sukupolven Master tuli markkinoille vuonna 1997, ja se valittiin Vuoden pakettiautoksi 1998. Samaan aikaan esiteltiin sisarmalliksi Opel Movano ja toinen sisarmalli on vuonna 2002 esitelty Nissan Interstar. Euroopassa myytävät autot valmistettiin Ranskan Batillyssa. Auto oli paljon edeltäjäänsä pehmeämmin ja nykyaikaisemmin muotoiltu. Masteria valmistettiin pakettiauton lisäksi myös pikkubussiversiona ja lava-autona. Saatavilla oli kaksi eri akseliväliä ja korikorkeutta. Pikkubussia valmistettiin vain pidemmällä akselivälillä. Masteriin perustuvaa kevytkuorma-autoa myytiin nyt nimellä Renault Mascott.

Moottorivaihtoehtoina olivat 2,2-, 2,5- ja 2,8-litraiset dieselmoottorit. Saatavana oli viisi- ja kuusivaihteisten manuaalivaihteistojen lisäksi myös kuusiportainen Quickshift-robottivaihteisto.

Vuonna 2003 Master koki sisarmalliensa tapaan perusteellisen kasvojenkohotuksen, jossa sen ulkonäköä muutettiin enemmän Traficia muistuttavaksi. Auto sai täysin uudet puskurit, ajovalot ja etusäleikön. Sisällä ohjauspyörä ja kojelauta vaihdettiin uusiin.

Kolmannen sukupolven Master esiteltiin vuonna 2010. Nissanin mallin nimenä oli alun perin NV400. Master on nyt ensimmäistä kertaa saatavana myös takavetoisena mallina. Saatavana on neljä eri akselipituutta ja kolme korkeutta. Pakettiauton lisäksi valmistetaan seitsenpaikkaista kaksikäyttöauto Crew Vania, pikkubussi Busia (16 tai 17 istuinta) sekä pakettiauton ja bussin yhdistelmämalli Combia (6 tai 9 istuinta). Valittavana on myös normaali tai jatko-ohjaamollinen lava-auto sekä erillisellä tavaratilalla varustettu umpikoriauto. Tavaratilaa on korimallista riippuen 8–17 kuutiometriä.

Moottorina on 2,3-litrainen dieselmoottori, josta oli aluksi tarjolla viisi tehovaihtoehtoa: 2,3 dCi (110/125/150 hv) sekä 2,3 dCi Twin Turbo (135/165 hv). Twin Turboissa on vakiona start/stop-järjestelmä. Vaihteistona on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai kuusiportainen Quickshift-robottivaihteisto.

Vuonna 2014 Master koki pienen kasvojenkohotuksen, jolloin siihen tuli uusi etusäleikkö, jossa on samanlainen vaakasuuntainen musta lista kuin samana vuonna esitellyssä uudessa Traficissa.

Pakettiauton vakiovarustukseen kuuluu kuljettajan turvatyyny, ABS-jarrut hätäjarruassistentilla, ESP, teräsvanteet osittain peittävin pölykapselein, sähköikkunat edessä, ikkunaton liukuovi matkustajan puolella, ikkunaton väliseinä, manuaali-ilmastointi, lämmitettävät sähköpeilit, kauko-ohjattava keskuslukitus, vakionopeudensäädin, radio, Bluetooth-järjestelmä, jäähdytettävä hansikaslokero sekä lämmitettävä neljässä suunnassa säädettävä kuljettajan istuin.

Master NAVI+ -kampanjamalleissa on normaalin varustuksen lisäksi Renault R-Link Evo -navigointi- ja multimediajärjestelmä sekä peruutustutka ja -kamera.

Vuonna 2019 Master koki toisen, perusteellisemman kasvojenkohotuksen, jossa sen ulkoasua muokattiin vastaamaan uusia Renault-henkilöautomalleja. Sisällä kojelauta on uusi.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renault Master Wikimedia Commonsissa

Nissan Teana on Nissanin valmistama etuvetoinen keskikokoinen auto. Se tuli myyntiin vuonna 2003 ja sitä myydään muualla maailmalla Nissan Maxima ja Nissan Cefiro -nimillä. Se ei kuitenkaan ole sama auto kuin Yhdysvalloissa myytävä Nissan Maxima, vaan se käyttää samaa alustaa Yhdysvaltain mallistossa Maximan alapuolelle sijoittuvan Altiman kanssa.

Samalle alustalle on valmistettu myös eteläkorealainen Samsung SM7.

Teanaa valmistetaan myös Kiinan markkinoille Dongfeng Motor Companyn tehtaalla.

Yhteispaineruiskutus (engl. Common rail) on dieselmoottorien polttoaineen ruiskutusjärjestelmä, jossa erillinen korkeapainepumppu tuottaa jatkuvan tasaisen yli 2 000 baarin paineen polttoaineputkistoon. Polttoaineen jakamisen sylintereihin hoitavat sähköisesti avattavat suuttimet. Tämä mahdollistaa entistä tarkemman polttoaineen annostelun. Kolmannen sukupolven yhteispainejärjestelmissä suuttimet ovat pietso-ohjatut, niiden käyttöpaine voi olla 1 800 baaria. Käytössä oleva tekniikka alittaa uudet Euro 5 -päästönormit. Muut yleisesti käytetyt järjestelmät eroavat yhteispaineruiskutuksesta selvästi. Esimerkiksi perinteisellä jakajapumpulla varustetussa järjestelmässä pumppu tuottaa paineen ainoastaan yhden sylinterin omaan polttoaineputkeen kerrallaan, tai Volkswagen Groupin käyttämässä pumppusuutinjärjestelmässä jokaisella sylinterillä on oma pumppu/suutin-yksikkönsä. Yhteispaineruiskutus on viimeksi mainittuun verrattuna edistyksellisempi, sillä siinä polttoaine voidaan annostella useana peräkkäisenä annoksena, jolloin käyntiääni on pehmeämpi. Sen sijaan pumppusuutin kykenee tuottamaan yhden erittäin korkeapaineisen ruiskutuksen kerrallaan, mistä aiheutuu sille tunnusomainen kalkattava käyntiääni.

Yhteispaineruiskutuksen kehitti sveitsiläinen Robert Huber 1960-luvun lopulla.

Yhteispaineruiskutusjärjestelmiä valmistavat useat yritykset, kuten Robert Bosch GmbH, Delphi Automotive Systems, Denso Corporation ja Siemens VDO. Monet yhteispaineruiskutusta käyttävät autotehtaat kutsuvat järjestelmää omilla nimillään.